Onko läheisesi itsetuhoinen?

Mahdollisia tapoja auttaa on paljon. Myös itsetuhoisuudesta kärsivien tarpeet ovat eri hetkinä erilaisia.  

Keskustelkaa siitä, mitä läheisesi sinulta toivoisi ja mikä olisi sinulle sopiva tapa toimia.  

• Pystytkö olemaan kuulijana, kun läheisesi haluaa puhua pahasta olostaan?  
• Autatko jossakin sellaisessa käytännön asiassa, jonka hoitaminen on läheisellesi vaikeaa?  
• Vai oletko sinä se, jonka kanssa hän voi tehdä jotain arkista, joka vie ajatukset pois itsetuhoisuudesta?  

Turvasuunnitelma voi olla apuna läheisen roolista sopimisessa. Se usein myös helpottaa läheisten huolta. 

Rajojasi läheisenä ei voi määritellä kukaan muu kuin sinä. Vaikka haluaisit olla kaikin tavoin itsetuhoisuudesta kärsivän tukena, tarvitset voimia ja aikaa myös itsellesi. 

Itsetuhoisuudesta kärsivän voi omassa hädässään olla mahdotonta hahmottaa, mitä toisilta voi vaatia. Älä odota hänen suojelevan rajojasi. Anna itsellesi lupa kieltäytyä sellaisesta, mikä on sinulle kohtuutonta.  

Usein on tarpeen määritellä rajoja matkan varrella uudelleen, kun läheisen tai sinun tilanne muuttuu. Kokemuksen kautta saatat myös oppia lisää omista rajoistasi ja sopivimmista tavoista, joilla voit tukea läheistäsi.  

Henkinen kipu voi sumentaa itsetuhoisuudesta kärsivän mielen niin, että hänen on vaikea nähdä läheisten hyvää tarkoitusta tai välittäviä tekoja. Läheisen omat voimakkaat tunteet voivat myös tehdä tukena olemisesta vaikeaa. 

• Itsetuhoisuudesta kärsivä pyrkii usein eristäytymään ja suojautumaan maailmalta, joka on alkanut tuntua uhkaavalta. Silloin hänen tavoittamisensa voi olla vaikeaa ja vaatia sinnikkyyttä. 
• Läheisen kärsimättömyys, pakottavat auttamisyritykset, vähättely tai suuttumus on yleensä merkki siitä, että läheisen huoli on sietämättömän suurta. Ne kertovat siis välittämisestä, eivät välinpitämättömyydestä. Samalla ne kuitenkin saavat itsetuhoisuudesta kärsivän usein vetäytymään syvemmälle kuoreensa.  
• Kärsivällisyys, rauhallinen kuuntelu ja myötätuntoisuus auttavat itsetuhoista. Tunnemyrskyssä näin toimiminen voi kuitenkin olla läheiselle haastavaa. 
• Kun läheisellä on itsellään tukea, on hänen yleensä helpompi olla auttavalla tavalla läsnä itsetuhoisuudesta kärsivälle. 

Vertaisten ja ammattilaisten tuki on yleensä avuksi, kun läheinen etsii tasapainoa itsetuhoisuudesta kärsivän tukena olemiselle ja omista tarpeistaan huolehtimiselle.  Rajojen veto on läheisen hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä, mutta läheinen tarvitsee siihen usein rohkaisua. 

Oman jaksamisen rajoista kannattaa keskustella avoimesti itsetuhoisuudesta kärsivän kanssa. Itsetuhoisuudesta kärsivät ovat usein itse huolissaan siitä, että heidän tilanteensa kuormittaa läheisiä. Avoin puhe aiheesta helpottaa yleensä kaikkien osapuolten oloa.  

• Kun itsetuhoisuudesta kärsivä voi luottaa siihen, että läheiset asettavat hyvinvointiaan suojelevia rajoja, on hänen yleensä helpompi tukeutua läheisiinsä.  
• Toisaalta läheisen on helpompi olla tukena, kun hän ei ylitä omia rajojaan. 

"Itsemurhakriisissä ammattilaisten ja vertaisten tuki on läheiselle tavattoman tärkeää. Kuuntele itseäsi ja mieti, mitä tarvitset. Vertaistuki ei sovellu kaikille eikä kaikkiin tilanteisiin. 

Itse hakeuduin vertaisryhmään liian pian lapseni itsemurhayrityksen jälkeen. Olin vielä liian rikki, ja kuormituin vertaisten kertomuksista. 

Myöhemmin vertaiskokemuksista tuli minulle tavattoman tärkeitä. Huomasin, että emme ole yksin ja tällaista tapahtuu muillekin ja aivan tavallisissa perheissä. Oli helppo puhua, kun asioita ei tarvinnut varoa tai kaunistella siten kuin muille. On myös hieno tunne, jos voi auttaa toista. 

Sain tukea myös työterveyshuollosta. Olin joitain aikoja poissa töistä, kun tilanne oli kestämätön. Myös lääkehoitoa kannattaa harkita. On sietämätöntä, jos ei saa nukuttua kunnolla.

Hyvin tärkeää tukea sain MIELI ry:n Itsemurhien ehkäisykeskuksesta. Kävin keskustelemassa siellä säännöllisesti. Se auttoi minua pysymään pinnalla ja ymmärtämään tilannetta. Itsetuhoisten tilanteissa on usein samankaltaisuuksia. Niistä tietäminen auttoi käsittelemään tilannetta."

"Kun läheiseni itsetuhoisuus oli pahimmillaan, en pitkään aikaan uskaltanut laittaa puhelintani hiljaiselle enkä lähteä minnekään ilman puhelinta. Olin jatkuvassa valmiudessa. Samalla pelkäsin, että puhelin soi. Olin siis jatkuvassa hälytystilassa. Lopulta en edes nukkunut ja omat voimavarani läheiseni tukemiseen alkoivat loppua. 

Vertaisryhmässä viimein ymmärsin, että en hylkää itsetuhoista läheistäni, vaikka rajaan tavoitettavissa olemistani. Aloin uskaltaa laittaa puhelimeni toisinaan äänettömälle tai jopa kiinni."

"Meidän nuoremme yritti itsemurhaa monta kertaa. Hän päästi minua lähelleen ja pyysi apua, mutta en pystynyt estämään uusia tekoja. Koin syyllisyyttä ja häpeää siitä, että lapseni ei halunnut elää ja minä en pystynyt estämään hänen itsemurhayrityksiään.  

Hain keskusteluapua itselleni. Ammattilainen totesi, että jos ihminen haluaa tappaa itsensä, ei sitä aina pysty estämään, vaikka tekisi mitä. Olin ensin vihainen tästä. Ei voi olla noin! Kyllä vanhempien pitää pystyä pelastamaan lapsensa!  

Vähitellen sisäistin ajatuksen: Teen parhaani, mutta en voi päättää toisen elämästä. En voi pelastaa, jos toinen ei halua tulla pelastetuksi. Asian ymmärtäminen ja hyväksyminen teki kipeää, mutta oli minulle hyvin merkityksellistä."