Jiõččhåidd-programm
1. MISTÄ ON KYSE?
Muista
Et ole yksin, vaan moni kanssasi samassa tilanteessa oleva lukee tätä opasta juuri nyt.
Erokriisin kohdatessa ihminen janoaa yleensä tietoa sekä ymmärrystä siitä, mitä on tapahtunut. Myös käytännön asioiden järjestämisessä voi kaivata apua. Tämä ohjelma tukee sinua eroprosessissasi ja sen työstämisessä.
Tilastotietoa avio- ja avoeroista
Suomessa on viimeisten kymmenen vuoden aikana solmittu noin 22 000–30 000 avioliittoa vuodessa. Avioeroja on vuosina 2011–2020 otettu noin 14 000 per vuosi.
Suomen avioeroluvut ovat Euroopan korkeimpia, jos ne suhteutetaan väestön kokoon. Et siis ole yksin, vaan moni kanssasi samassa tilanteessa oleva lukee tätä opasta juuri nyt.
Jotkut liitot ovat kestäneet pitkään, toiset lyhyen aikaa. Avioeroon päättyvät avioliitot kestävät Suomessa keskimäärin kymmenen vuotta.
Avoliittoja solmitaan huomattavasti enemmän kuin avioliittoja, ja ne myös purkautuvat useammin. Esimerkiksi vuonna 2005 avopareja muutti erilleen kolme kertaa enemmän kuin avioliitossa eläviä pareja.
Ero lapsiperheessä ei ole harvinaista
Jos teillä on lapsia, saatat kokea myös huolta ja pelkoa lasten puolesta. Koko tuttu maailma on saattanut muuttua epävarmaksi ja vieraaksi.
Kolme neljästä erosta tapahtuu lapsiperheissä. Tämä johtuu osittain siitä, että lapsen syntymä parisuhteeseen haastaa totuttuja rutiineja kotitöiden, ajankäytön ja vanhempien identiteettien suhteen.
Elämässä tapahtuvat muutokset ja vaikeudet saavat monet parit kyseenalaistamaan parisuhteensa. Vuosittain arviolta noin 40 000 lasta kokee vanhempiensa eron. Jos sinulla on lapsia, he eivät ole yksin, vaan todella monet lapset käyvät läpi samankaltaisen tilanteen.
Lapset voivat selvitä erosta hyvinkin, kun vanhemmat tekevät töitä hyvän yhteistyösuhteen saavuttamiseksi.
Tän obbvuõđâst
- Mistä syistä ihmiset eroavat?
- Mitä käytännön asioita eroon liittyy?
- Millaisia vaiheita erossa on?
- Miten selvitä tunteiden kanssa?
- Millainen jättäjän tilanne on?
- Millainen jätetyn tilanne on?
- Miten selvitä arjesta?
- Miten kertoa lapsille erosta?
- Miten lapset oireilevat erossa?
- Miten tukea lasta erossa?