Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

9. Löydä itsesi uudelleen

Ero käy itsetunnon päälle. Erossa ihminen menettää sen osan identiteetistään, joka on rakentunut suhteen ja kumppanin varaan. Mitä pidempi suhde on ollut, sitä voimakkaammin toinen on osa itsestä muodostunutta mielikuvaa. Jos käsitykset itsestä ovat olleet voimakkaasti yhteydessä ulkoisiin asioihin, voi mullistus olla suuri.

Ulkoisia tekijöitä identiteetin määrittelyssä ovat esimerkiksi ammatti, asuinpaikka, siviilisääty, harrastukset ja yhteiskunnallinen status. Ero voi tuoda muutoksia näihin. Ikänsä omakotitalossa asunut voi joutua muuttamaan pienempään kerrostaloasuntoon.

Myös yhteiskunnassa eroamiseen liittyy negatiivinen kaiku, mikä osaltaan voi vaikuttaa itsetuntoon. On tärkeää huomioida nämä asiat ja muistaa, että itsearvostus ja ihmisen arvo ei liity asemaan tai statukseen.

Identiteetin muodostaminen eron jälkeen

Mitä enemmän ihminen on pitänyt huolta itsestään ja tarpeistaan, sitä helpompaa eron jälkeisen identiteetin muodostaminen on. Parhaimmillaan ero voi auttaa tutustumaan paremmin itseen ja ymmärtämään itsessään vuosien myötä tapahtuneita muutoksia.

Seuraavassa videossa Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli V​aaranen kertoo eron jälkeisestä minuudesta.

Tukiverkot ja hyväksyvä ympäristö

Jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että on suhteen ulkopuolisia ihmisiä, jotka muistavat sinut sellaisena kuin olet ollut ennen suhdetta ja sen jälkeen. Myönteinen vuorovaikutus itselle tärkeiden ihmisten kanssa parantaa itseluottamusta. On tärkeää, että ympäröit itsesi ihmisillä, jotka arvostavat ja hyväksyvät sinut.

Harjoitus 9a: Tukiverkoston ja ystävien listaaminen

Miksi?

Myötätunnon osoittaminen ja auttaminen on ihmisille luonteenomaista. Moni arkailee avun tuputtamista – pyydä siis itse olkapäätä, johon nojata. Pyydä itse kuuntelijaa, jolle voit kertoa asioistasi.

Tässä harjoituksessa teet listan, jonka avulla tiedät, keneltä voit pyytää apua.

Miten?

Listaa tukiverkkosi ja kaukaisetkin ystäväsi. Listaa alle aivan kaikki ihmiset, joihin voit turvautua hädän tullen tai joille voit soittaa, kun on paha mieli.

Vaikka et olisi ollut heihin aikoihin yhteydessä, ovat he silti ystäviäsi. Heitä luultavasti on paljon enemmän kuin mitä osasit odottaa.

Loading ...

Kuka minä olen?

Ero herättää pohdintoja siitä, kuka on, mitä tahtoo ja mitkä asiat kokee tärkeinä. On olennaista tuntea, että on arvostettu ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on.

Eroprosessia voi ajatella pienenä tarinana:

Ajattele ihmistä, joka metsässä samoillessaan löi varpaansa johonkin kovaan. Varpaaseen tuli iso haava, ja siihen sattui todella paljon.

Tarkasteltuaan maata ihminen huomasi kompastuneensa kirstuun, jonka kulma törrötti maasta. Kaivettuaan jonkin aikaa hän sai vedettyä kirstun esiin maan alta ja avasi tämän. Tässä vaiheessa hän ei enää huomannut kipua samalla tavoin kuin aikaisemmin.

Kirstu sisälsi aarteen. Tämä kallis aarre oli oma itse – itse hyväksyttynä ja sellaisena kuin kaikkein aidoimmillaan on. Haava jäi ja arpeutui vähitellen. Arpi on siinä yhä muistuttamassa tapahtuneesta, mutta jotain on myös tullut tilalle.

Monet eron kokeneet kertovat muuttuneensa. Saattaa olla, että olet huomannut itselläsi olevan sellaisia voimavaroja, joista et aiemmin tiennyt. Olet saattanut kohdata oman haavoittuvuutesi, mutta löytää sen kautta myös syvemmän ja merkityksellisemmän kokemuksen itsestäsi.

Harjoitus 9b: Mitä ero on opettanut?

Miksi?

Tässä harjoituksessa listaat erosta oppimiasi asioita ja niitä asioita, joista olet ylpeä. Itsetuntosi kehittyy, kun huomaat oppivasi uutta sekä ymmärtäväsi asioita ja elämää aikaisempaa paremmin.

Miten?

Mieti, mitä ero on opettanut sinulle itsestäsi. Listaa 10 sellaista asiaa, joista olet itsessäsi ylpeä.

Loading ...

Muista

Parisuhde on ollut aikaisemmassa elämässäsi isossa roolissa. Se on todennäköisesti liittynyt myös ajatuksiisi tulevaisuudesta. Nyt olet tilanteessa, jossa luot uutta tulevaisuutta itsellesi.

Vapaus omassa elämässä tarkoittaa sitä, että on mahdollisuus valita yksin elämisen ja uuden suhteen välillä. Uudessa alussa on mahdollisuus elää sellaista elämää kuin itse haluaa.