Jiõččhåidd-programm
6. Pysäytyssanan käyttö (SOS)
Ympäriinsä sinkoilevien ajatusten pysäyttämiseksi voi käyttää pysäytyssanaa.
- Päätä jokin sana, joka on itsellesi merkityksetön ja jolla ei ole mitään vaikutusta tunteisiisi. Se voi olla esimerkiksi ”ja”, ”että” tai ”mutta”.
- Kun heräät kesken unien tai havaitset ajatusten pyörivän päässäsi, aloita välittömästi pysäytyssanan käyttö.
- Toista päässäsi pysäytyssanaa noin kahden sekunnin välein silmät suljettuna.
- Jatka toistamista 5–10 minuuttia.
Pysäytyssanan käyttö estää ajatusten tunkeutumista tajuntaan, koska on todella vaikeaa samanaikaisesti lausua ja ajatella eri asioita.
Esimerkki pysäytyssanan käytöstä
Unettomuudesta kärsivä on tutustunut pysäytyssanan käyttöön. Hän on valinnut pysäytyssanaksi ”ja”-sanan ja päättänyt, että yöllä herättyään hän aloittaa välittömästi sanan toistamisen päässään.
Herättyään hän aloittaa sanan lausumisen äänettömästi ja keskittyy vain siihen. Uneton jatkaa sanan toistamista niin kauan kuin on hereillä. Harjoittelun myötä uneton huomaa aloittavan pysäytyssanan käytön automaattisesti. Se on nopeuttanut uudelleen nukahtamista, sillä häiritseville ajatuksille ei jää tilaa.