Jiõččhåidd-programm
2. Haavoittuvan lapsen moodi
Tunne on tuolloin usein yksinäisyyttä, surua, avuttomuutta, toivottomuutta, huolta, ahdistusta, voimattomuutta tai kyvyttömyyttä. Saatat kokea, ettet tule ymmärretyksi, et saa tukea tai et tule rakastetuksi.
Tunne on tyypillisesti liian voimakas suhteessa aikuisuuden tilanteeseen. Se heijastaa lapsen tai nuoren tunnetta tilanteessa, jossa hän on jäänyt yksin ja avuttomaksi vaikean tunteen kanssa. Lapsi tai nuori on tilanteessa eri tavalla yksin ja avuton kuin aikuinen.
Haavoittuvan lapsen moodissa reagoi kuin lapsi
Tunne on niin voimakas, että se imaisee henkilön sen ikäisen lapsen tasolle, jolloin haavoittuva kokemus tapahtui. Tämän takia tilaa kutsutaan haavoittuvan lapsen moodiksi.
Tässä moodissa monet kokevat reagoivansa kuin lapsi. He menettävät aikuismaisen kykynsä ratkaista tilanne.
Tyypillinen ajattelu haavoittuvan lapsen moodissa
Myös ajattelu voi olla samanlaista kuin lapsella. Haavoittuvan lapsen moodissa omat ajatukset voivat olla esimerkiksi
- ehdottomia katastrofiajatuksia, kuten ”kukaan ei kestä minua”, ”kaikki epäonnistuu”
- maagisia ajatuksia, kuten ”voin aiheuttaa jotain pahaa ajatusteni kautta”.
Katso videolta, miten haavoittuvuuden kokemus nousee esiin Pekan arjessa.
Haavoittuvuudentunteen tunnistaminen
Haavoittuvan lapsen moodissa tarve saada välittämistä, tukea tai turvaa on suurta. Silloin voi olla hyvin vaikeaa toimia omin avuin.
Miten haavoittuvuus näkyy?
Jos haavoittuvuus on ollut lapsuudessasi kiellettyä, se voi olla piilossa jopa itseltäsi. Jos omia tunnetarpeita ei ole täytetty lapsuuden tai nuoruuden aikana, voivat pelot ja vaikeat tunteet ohjata elämää.
Katso videolta, miten Pekka lähtee korjaavan mielikuvatyöskentelyn avulla käsittelemään haavoittuvuuden kokemuksiaan.
Haavoittuvuuden tunteen hyväksyminen
Haavoittuvuus on perusinhimillistä. Ihminen on sosiaalinen olento. Kaikki kokevat pelkoa hylkäämisestä ja huonosta kohtelusta sekä siitä, ettei tule rakastetuiksi ja hyväksytyiksi.
Haavoittuvuus ja tarvitsevuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Ne luovat pohjan läheisille ihmissuhteille. Kyky kiinnittyä toiseen ja kyky olla lähellä toista syntyvät oman haavoittuvuuden kokemisen kautta. Haavoittuvuuden kokemisen kautta voi myös ymmärtää toisia ihmisiä ja olla heille läsnä.
Haavoittuvuudentunteita voi oppia hyväksymään, ja toisilta voi oppia pyytämään apua niiden suhteen. Usein omien vaikeiden tunteiden tunnistaminen ja suhtautuminen niihin ymmärtäväisemmin auttaa hyväksymisessä.
Ulkopuolisuuden kokemukset
Katso vielä toinen esimerkki Pekan haavoittuvuuden kokemuksista. Seuraavassa videossa Pekka tutkii ulkopuolisuuden kokemuksia uudessa työpaikassaan.
Ulkopuolisuuden kokemuksia voi helpottaa korjaavan mielikuvatyöskentelyn avulla.
Muista
Haavoittuvuus ja tarvitsevuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Ne luovat pohjan läheisille ihmissuhteille.