Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

Mielihyvän lisääminen arkeen

Teetkö riittävästi asioita, joista nautit? Elämä on jatkuvaa tasapainottelua kuluttavien ja voimaa tuovien asioiden välillä. Jos asiaan ei kiinnitä huomiota, saattaa vaaka huomaamatta kallistua kuluttavien asioiden puolelle.

Ihmisillä on huomattavia eroja stressinsietokyvyssä, ja on hyvä oppia tunnistamaan omat rajansa. Jos huomaat, että käytät kohtuuttoman paljon aikaa voimavaroja kuluttaviin asioihin, kannattaa sinun tarkastella arkeasi ja kiinnittää huomiota ajankäytön tasapainoon.

Jos elämässä ei ole riittävästi aikaa palautumiselle ja rentoutumiselle, voi seurauksena olla esimerkiksi 

  • mielialan laskua, ärtymystä ja väsymystä
  • muistivaikeuksia ja keskittymiskyvyn heikentymistä
  • kohtuutonta huolestumista tai ahdistusta
  • aloitekyvyn vähemistä
  • mielenkiinnon puutetta aiemmin miellyttäviksi koettuihin asioihin

Mikä tuo juuri sinulle iloa?

On hyvin yksilöllistä, mistä kukin nauttii. Onkin tärkeää, että tiedät, mitkä asiat tuottavat iloa juuri sinulle. Niitä voivat olla esimerkiksi

  • hyvien kirjojen lukeminen
  • elokuvien katseleminen
  • järjestötoimintaan osallistuminen
  • ystävien tapaaminen

Pohdi myös, lisäävätkö valitsemasi asiat hyvinvointiasi myös pitkällä tähtäimellä. Uupuneena voi olla altis sortumaan haitallisiin pikaratkaisuihin. Esimerkiksi lohtusyöminen, alkoholi, uhkapelaaminen tai netissä surffaaminen voivat hetkellisesti helpottaa oloa, mutta olla pidemmällä tähtäimellä haitaksi.

Miellyttävien asioiden löytäminen on usein helpompaa tyytyväisessä mielentilassa.

Harjoitus: Mielihyvävarasto - Mistä asioista nautit?

Tavoite

Opit tunnistamaan asioita, jotka lisäävät mielihyvää arkeesi. 

Ohje

Laadi lista asioista, jotka koet miellyttäviksi. Laita lista näkyvälle paikalle, kuten jääkaapin oveen.

Muistele listaa tehdessäsi kaikkia asioita, jotka ovat tuottaneet sinulle tyydytystä aiemmin. Älä edellytä, että niiden täytyisi juuri nyt tuottaa mielihyvää. Yritä miettiä mahdollisimman pieniä asioita ja saada listaasi mahdollisimman monta asiaa.

Mielihyvävarastoni

Loading ...

Muista

Voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi hyvin yksinkertaisilla, päivittäisillä asioilla. Arkeen on sisällytettävä asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Mielihyvä auttaa jaksamaan elämän velvoitteita.

Suunnitelma  mielenkiintoiseen arkeen

Arjen mielihyvää tuottavien asioiden lisäksi on hyvä pohtia myös mielekästä ajankäyttöä.

Haluaisitko tehdä arjessa enemmän asioita, jotka vastaisivat lahjojasi ja olisivat mielenkiintoisempia? Seuraavassa harjoituksessa voit pohtia mielekkään arjen aikataulun rakentamista. Voit käyttää hyödyksi edellisen harjoituksen listausta ja miettiä, miten voisit lisätä näitä asioita arkeesi.

Harjoitus: Laadukas aikataulu arkeen

Tavoite

Opit suunnittelemaan itsellesi mielekkään aikataulun, joka edistää hyvinvointiasi ja keskittyy omiin vahvuuksiisi.

Ohje

Tässä harjoituksessa asetut mielikuvituksessasi sekä hyvän elämän konsultin että asiakkaan rooliin. Tehtävänäsi on toimia konsulttina, joka suunnittelee asiakkaalle – eli itsellesi – aikataulun, joka edistää tämän hyvinvointia ja vahvistaa tämän vahvuuksia.

Jotta konsultaatiosi olisi tuottava, täytyy suunnitelmasi olla realistinen. Muutosta tulee olla sopiva määrä, ja sen tulee olla sisällöltään sellaista, että asiakkaasi pystyy ja haluaa sen toteuttaa.

Asiakaspalvelijana sinun tulee huomioida asiakkaan yksilölliset tarpeet ja toiveet. Et voi jäykästi suunnitella vaikeasti toteutettavaa tai huonosti asiakkaan arkeen istuvaa ohjelmaa.

Kun aikataulusi on valmis ja olette molemmat sitoutuneet siihen viikon ajaksi, sovi kontrollikäynti viikon päähän. Laita tuo aika vaikka kännykkääsi. Tällöin on aika pohtia

  • Miten suunnitelma on toteutunut?
  • Mitkä ovat olleet sen edut ja mitkä puolestaan haitat?
  • Tarvitaanko muutoksia, jotta suunnitelma voisi jatkossakin toteutua?

Muista, että tarkoituksena ei ole toteuttaa isoja elämänmuutoksia vaan pieniä askelia kohti muuttunutta ajankäyttöä ja mielekkäämpää elämää.

Kun suunnittelet mielekästä ajankäyttöä, pohdi niitä asioita, jotka tuottavat sinulle mielihyvää sekä vastaavat lahjojasi ja kykyjäsi.

Suunnitelman pvm ja kontrollikäynnin pvm

Loading ...

Suunnitelma

Loading ...

Muistiinpanoja ja huomioita

Loading ...

Katso kokemusasiantuntijan vinkkejä, kuinka huolehtia hyvinvoinnista.