Jiõččhåidd-programm
10. Uniavainsanat
Lapsen uni muodostuu noin 1–1,5 tunnin mittaisista unijaksoista. Ne toistuvat yön aikana 5–7 kertaa.
Unijaksojen väleissä uni kevenee. Lapset havahtuvat tai heräävät yleensä joka toisen tai joka kolmannen unijakson jälkeen. Jotkut havahtuvat useamminkin.
Kun lapsen kehitys etenee esimerkiksi liikkumisen oppimisen myötä, voivat unet hetkeksi häiriintyä. Leikki-ikäinen lapsi saattaa havahtua esimerkiksi kaksi kertaa yössä ja tarvita tällöin vanhemman tukea nukahtamiseen.
Uniavainsanat nukkumisen tukena
Uniavainsanoja voidaan käyttää iltanukahtamisen ja yöheräilyiden yhteydessä. Uniavainsanat sisältävät rauhoittamista sekä ohjeen siitä, mitä lapsen odotetaan tekevän.
Uniavainsanat voivat olla esimerkiksi “ei hätää, nyt nukutaan”. Toistuvasti samat uniavainsanat kuullessaan lapsi alkaa vähitellen oppia, mitä häneltä odotetaan.
Huomaa
Jos lapsellasi on yöheräilyjä useammin kuin kaksi kertaa yössä tai heräilyihin liittyy vaikeutta nukahtaa uudelleen useammin kuin kerran viikossa, kannattaa sinun pohtia, mitkä tekijät edistävät ja ehkäisevät hyvää unta. Voit palata harjoitukseen "1. Tunnista uneen vaikuttavat tekijät”.
Harjoitus: Uniavainsanat
Tavoite
Rauhoitat lasta ja luot nukkumista edistäviä rutiineja.
Ohje
1. Etsi sopivat uniavainsanat, joilla rauhoitat lastasi
Uniavainsanojen on hyvä sisältää
- lapsen rauhoittelua (esim. ”ei hätää”).
- ohjeen siitä, mitä lapselta toivotaan (esim. ”nukutaan vielä”).
Tavoite on sama kuin iltarutiineissa eli kun lapsi toistuvasti kuulee uniavainsanat, hän tietää, mitä häneltä odotetaan.
2. Pysy tilanteissa vanhempana riittävän rauhallisena
Vain rauhallinen ihminen voi rauhoittaa toista. Vältä muista asioista puhumista iltarutiinin alkaessa.
3. Käytä samoja tutuksi tulevia uniavainsanoja
- vuoteeseen asettumisen jälkeen unta odotettaessa
- yöheräilyiden yhteydessä