Jiõččhåidd-programm
1. MISTÄ ON KYSE?
Lapsen unen kehitys on hyvin yksilöllistä. Siihen vaikuttavat sekä fyysiset että psyykkiset tekijät. Siksi on tärkeä arvioida, mikä auttaa juuri sinun lastasi ja tukee hänen kehitystään.
Lapsen univaikeus koettelee häntä hoitavia aikuisia. Hae tarvittaessa ajoissa apua omalta verkostoltasi ja ammattilaisilta.
Miksi uni on tärkeää?
Riittävä uni on lapselle tärkeää hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen kannalta. Unta tarvitaan uusien asioiden oppimiseen ja päivän kuormituksesta palautumiseen. Riittävä uni auttaa lasta voimaan hyvin ja edistää hänen päiväaikaista toimintakykyään.
Liian vähäinen unensaanti voi aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten väsymystä, ärtyneisyyttä, levottomuutta ja keskittymisen vaikeutta.
Joskus unensaantia haittaavat erilaiset unihäiriöt, kuten unettomuus tai vuorokausirytmin ongelmat. Silloin saatetaan tarvita apua univaikeuksien lievittämiseen.
Milloin univaikeuksia tulee hoitaa?
Univaikeuksien varhainen tunnistaminen ja hoidon aloittaminen on tärkeää. Pitkittyneenä univaikeudet heikentävät lapsen toimintakykyä ja elämänlaatua sekä kuormittavat koko perhettä.
Kun univaikeuksien hoito aloitetaan ajoissa, voidaan myös tuloksia saada nopeasti.
Miten univaikeuksia hoidetaan?
Lapsilla esiintyy monenlaisia unihäiriöitä. Erilaisia univaikeuksia hoidetaan eri tavoin. Siksi on tärkeä arvioida, millaisesta univaikeudesta juuri sinun lapsesi kohdalla on kyse.
Arvioinnin jälkeen voit tarkastella ja korjata univaikeuteen vaikuttavia tekijöitä.
Muista
Lasten uniongelmat ovat yleisiä. Erilaisten unioireiden taustalla voi olla erilaisia syitä. Lasten univaikeuksia voidaan tehokkaasti hoitaa.