Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

Koetko taloudellista väkivaltaa?

Rahaongelmat voivat johtua myös siitä, että olet taloudellisen väkivallan kohteena. Taloudellinen väkivalta alkaa usein pikkuhiljaa. Tekijä on usein läheinen.

Taloudellinen väkivalta on esimerkiksi rahankäyttöön tai rahan hankkimiseen liittyvää painostusta ja uhkailua. Parisuhteessa se voi olla rahoista päättämistä siten, että rahat jakautuvat epäoikeudenmukaisesti. Muissa läheissuhteissa se voi olla esimerkiksi vanhuksen rahojen kiristämistä ja taloudellista hyväksikäyttöä.

Taloudellisen väkivallan tarkoituksena on hyötyä uhrista taloudellisesti sekä heikentää tämän omanarvontuntoa ja kykyä itsenäiseen päätöksentekoon. Taloudellisen väkivallan uhrin oma tila kapenee.

Sinulla on oikeus päättää omista rahoistasi

Jokaisella on oikeus päättää omien rahojensa ja omaisuutensa käytöstä. Jokaisella on oikeus kieltäytyä rahan antamisesta tai lainaamisesta, oli toisen tilanne millainen tahansa.

Sosiaaliturva varmistaa välttämättömien perustarpeiden täyttymisen. Tietämättömyys oikeudesta etuuksiin ja se, että niitä ei hae, voi johtaa molemminpuoliseen kuvitelmaan siitä, ettei rahaa tai apua voi saada muualta.

Taloudelliseen väkivaltaan voi ja kannattaa hakea apua. Apua kannattaa hakea myös silloin, jos itse käyttää tai pelkää käyttävänsä taloudellista väkivaltaa.

Ongelmat voivat ajaa käyttämään taloudellista väkivaltaa

Rahaongelmat voivat myös johtaa tilanteeseen, jossa käytät taloudellista väkivaltaa. Taloudellinen väkivalta voi olla esimerkiksi painostusta tai uhkailua, jotta saisit rahaa toiselta.

Taloudellinen väkivalta vahingoittaa uhria ja myös tekijän kannattaa hakea apua. Painostus, uhkailu tai muu taloudellinen väkivalta ei ratkaise taloudellista ahdinkoa vaan pahentaa sitä.

Painostusta voi olla myös sellainen käyttäytyminen, jota tekijä ei itse koe taloudelliseksi väkivallaksi.

Esimerkki

Rahaongelmiin joutunut yrittää selvitä tilanteestaan pyytämällä rahaa lainaksi läheisiltään. Lupauksistaan huolimatta hän ei maksa lainaa takaisin.

Hän kuitenkin pyytää lisää lainaa ja vetoaa siihen, että ilman lainaa hän ei selviä. Tämän jatkuessa lainan antaja alkaa epäillä, saako hän rahojaan koskaan takaisin. Antaja ei kuitenkaan uskalla kieltäytyä, koska pelkää, mitä lainan pyytäjälle tapahtuu, jos tämä ei saa rahaa.

Muista

Taloudellinen väkivalta rajoittaa uhrin kykyä tehdä itsenäisiä päätöksiä. Apua kannattaa hakea.