Jiõččhåidd-programm
Tietoa nuorelle aikuiselle
Omaan asuntoon olisi kiva muuttaa, mutta edullisia vuokra-asuntoja on vaikea löytää. Omistusasunto olisi haaveena, mutta suuremmissa kaupungeissa asuntojen hinnat ovat korkealla. Työpaikkoja on eniten juuri siellä, missä asumisen hinta on korkein.
Haaveet tulevaisuuden työpaikasta voivat jumiutua myös pääsykokeisiin, sillä monilla aloilla on kova kilpailu opiskelupaikoista. Voi myös käydä niin, että unelma-ala osoittautuu erilaiseksi kuin oli odottanut tai alan työtilanne heikkenee opiskeluaikana.
Ongelmat voivat kasautua
Tällaisiin haasteisiin liittyy usein myös taloudellisia huolia. Nuorilla aikuisilla pienet ja isommat ongelmat voivat kasautua isommaksi vyyhdiksi, koska oma elämä ei vielä ole vakiintunut.
Jos ei ole opiskelupaikkaa, on vaikea saada asuntoa. Jos ei ole tutkintoa, on vaikea saada työpaikkaa. Jos taas ei ole asuntoa, on vaikea tehdä työtä tai opiskella.
Tällaiseen kehään joutuessa voi tulla tunne, ettei mikään etene. Voi olla vaikea tietää, mihin tarttua ensimmäiseksi. Muista kuitenkin, että tilanne ei ole koskaan toivoton. Vaikeuksia ei kuitenkaan kannata jäädä murehtimaan yksin.
Neuvoja eri tilanteisiin
Muista
Monet nuoret kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa. Pyydä rohkeasti apua.