Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

1. Arjenhallinnan lisääminen

Arjen merkityksestä puhuminen voi joskus tuntua ärsyttävältä saarnaamiselta. Olet varmasti kuullut ennenkin riittävän unen ja terveellisen syömisen merkityksestä hyvinvoinnille. Niiden merkitystä ei kannata väheksyä.

Toimivasta arjesta huolehtiminen ei välttämättä poista ongelmia. Se voi kuitenkin lisätä energiaa sekä auttaa löytämään uusia näkökulmia ja ratkaisuja. Lisäksi toimiva arki vaikuttaa usein itsessään mielialaan. Esimerkiksi liikunta lisää usein hyvänolontunnetta.

On myös tärkeää löytää levon ja riittävän aktiivisuuden tasapaino. Masentuneena voi tuntea itsensä korostuneen väsyneeksi ja levätä paljon. Jatkuva lepääminen ei kuitenkaan yleensä lisää jaksamista.

Arjenhallinnan lisääminen elämän eri osa-alueilla

Seuraavaksi voit lukea eri tavoista parantaa arkea. Muista, että kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla. Pienetkin askeleet auttavat eteenpäin.