Jiõččhåidd-programm
Miten mustasukkaisuus ilmenee?
Mustasukkaisuus tunteena ei sinänsä ole haitallista. Haitat aiheutuvat käyttäytymisestä ja toimintatavoista, mitkä voivat liittyä mustasukkaisuuteen.
Ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen vaikuttavat kaikki toisiinsa. Niistä voi muodostua itseään ylläpitävä kehä.
Tunteet
Toiminta
Ajatukset
Seuraavaksi perehdytään siihen, miten mustasukkaisuus näkyy tunteissa, ajatuksissa ja käyttäytymisessä.
Mustasukkaisuus tunteena
Mustasukkaisuus on monimutkainen tunne. Siihen sekoittuu hätää, vihaa, surua ja menettämisen pelkoa. Tunne voi tuntua kehossa esimerkiksi kuumuutena, tärinänä, nopeana pulssina tai tyhjyydentunteena.
Mustasukkaisuus on vihaista ja levotonta huolestuneisuutta. Tunteen tarkoituksena on auttaa välttelemään yllätyksiä ja petetyksi tulemista.
Mustasukkaisuudentunteella on kulttuurissamme kielteinen leima. Sitä pidetään vaarallisena ja häpeällisenäkin. Mustasukkaisuudentunne ei kuitenkaan itsessään ole vaarallista, eikä siinä ole mitään hävettävää.
Mustasukkaiset ajatukset
Mustasukkaisen ajatukset voivat perustua totuuteen tai olla virheellisiä johtopäätöksiä. Mustasukkainen saattaa tulkita neutraalitkin tapahtumat uhkina suhteelle.
Liiallisessa mustasukkaisuudessa on tavallista, että henkilö suhtautuu uhkamielikuviinsa varmana tietona eikä oman mielensä tuottamina tulkintoina.
Mustasukkainen saattaa kokea huonommuutta ja riittämättömyyttä. Hän voi ajatella, että hän ei kelpaa tai ole riittävän hyvä. Itsearvostuksen puute voi synnyttää mustasukkaisuutta. Toisaalta liiallinen mustasukkaisuus voi myös heikentää itsearvostusta.
Ajatus suhteen päättymisestä voi näyttäytyä katastrofaalisena uhkakuvana. Mustasukkainen tunnekuohu heikentää kykyä ymmärtää itseä ja toista. Tällöin virhepäätelmien mahdollisuus kasvaa. Kielteiset virhepäätelmät taas lisäävät ahdistusta.
Mustasukkainen käyttäytyminen
Tavallisesti ihminen pyrkii tulemaan toimeen mustasukkaisuutensa kanssa yrittämällä hallita tilannetta. Näin hän pyrkii vähentämään kokemaansa uhkaa. Mustasukkainen ajattelee selvittävänsä, mitä todella tapahtuu. Tällainen toiminta on mustasukkaisen osapuolen selviytymiskeino haastavassa tilanteessa. Yleensä siitä on suhteelle haittaa.
Toisaalta mustasukkainen käytös voi johtaa myös suhdetta tukeviin tekoihin, kuten avoimeen keskusteluun ja suhteen vaalimiseen.