Программа самопомощи

Monet meduusat ovat myrkyllisiä. Siksi meduusoilla kuvataan reaktioita, jotka sisältävät paljon voimakkaita negatiivisia tunteita. Meduusa-läheinen näyttää ne sairastuneelle suodattamatta. Usein tunteet myös vaihtelevat laidasta laitaan.  

Jos läheinen on vanhempi, voi hänen käsityksensä itsestä kasvattajana olla romahtanut. Hän ei hallitse omia tunteitaan tilanteissa, jotka kokee epäreiluiksi ja pelottaviksi. 

Käyttäytyminen voi olla voivottelua, oman ahdistuksen näyttämistä, marttyyrina olemista, itkemistä, pahan mielen osoittamista tai sairastuneen syyllistämistä.  

Käyttäytyminen johtuu usein siitä, että läheisellä on vääriä käsityksiä syömishäiriöistä ja niiden syistä. Meduusamainen reaktiotapa lisää sairastuneen syyllisyydentuntoa. Negatiiviset tunteet voivat heijastua takaisin sairastuneesta ja pahentaa noidankehää. Meduusa-läheinen myös uupuu helposti.  

Strutsimainen reaktio on ”pään pistäminen piiloon”. Tällöin läheinen pyrkii välttelemään tunteita. Hän kieltää syömishäiriön aiheuttamat ongelmat tai sysää niiden hoitamisen muiden vastuulle.  

Tyypillistä käytöstä on sairastuneen oireiden vähättely tai sen kieltäminen, että syömishäiriö on sairaus. Myös silmien sulkemista syömishäiriökäyttäytymiseltä voi esiintyä. Strutsi saattaa myös todeta, ettei auttaminen kuulu hänelle.  

Läheisen strutsireaktio kumpuaa usein tietämättömyydestä. Syy voi olla myös se, että elämä syömishäiriön kanssa tuntuu kaoottiselta ja syömishäiriön haastaminen ylivoimaiselta. On helpompi vältellä vaikeita tilanteita ja toivoa, että asiat hoituvat muutoin.  

Sairastunut kokee, ettei strutsi välitä hänestä. Sairastunut ei myöskään koe olevansa avun arvoinen. Tämä heikentää hänen omanarvontuntoaan. 

Jos kahdesta huoltajasta toinen reagoi strutsin tavoin, joutuu toinen ottamaan kaiken vastuun. Tämä kuormittaa toista vanhempaa ja heikentää yhteistä rintamaa. 

Kenguru kuljettaa poikastaan pitkään pussissaan. Siksi mukautuvaa ja ylisuojelevaa käyttäytymistä kuvataan kengurureaktiolla. 

Kenguru-läheinen suojelee sairastunutta ahdistukselta, jota syömishäiriön haastaminen aiheuttaa. Hän uskoo tämän helpottavan sairastuneen oloa. 

Toipumisen suunta on hukassa, ja läheinen mukautuu syömishäiriökäyttäytymiseen. Hän pyrkii toteuttamaan sairastuneen toiveet. Hän saattaa käydä useissa kaupoissa etsimässä tiettyä jogurttia, jota sairastunut suostuu syömään. Hän siivoaa ahminnan tai oksentamisen jäljet, jottei sairastunut joudu kohtaamaan niitä. Kun sairastunut ahdistuu, kenguru rauhoittelee häntä tunteja. 

Kenguru tekee vaikeat asiat sairastuneen puolesta. Hän saattaa sairastuneen määräyksestä salata tilanteen muilta.  

Tarkoitus on hyvä. Usein etenkin vanhemmilla on suuri halu tehdä kaikki voitava. Kengurureaktio kuitenkin palkitsee sairastunutta syömishäiriökäyttäytymisestä ja ylläpitää sairautta. Sairastunut ei myöskään opi selviytymään hankalista tilanteista omin voimin.  

Väsynyt läheinen reagoi usein kengurun tapaan. Hän ei enää jaksa laittaa syömishäiriölle hanttiin. Mukautuminen tuntuu helpommalta ja vähemmän pelottavalta vaihtoehdolta. Se johtaa kaaokseen kotona, ja läheisen uupumus vain

Kengurun vastakohta on aggressiivisesti päälle hyökkäävä sarvikuono. Sarvikuonomaisesti reagoiva läheinen yrittää vakuuttaa sairastuneen loogisilla perusteluilla. Hän lähtee herkästi väittelemään syömishäiriön kanssa.  

Sairaus kuitenkin vaikuttaa sairastuneen aivojen toimintaan siten, että järkisyyt eivät tehoa. Sarvikuono-läheinen turhautuu ja suuttuu. Hän alkaa kritisoida, määräillä, pelotella ja uhkailla. Hän yrittää näyttää suuntaa väkisin.  

Sarvikuonoreaktio kumpuaa yleensä läheisen analyyttisesta ajattelutavasta. Hän uskoo, että järkeä puhumalla voi auttaa sairastunutta toipumaan. Taustalla voi myös olla vaikeus ymmärtää syömishäiriötä sairautena.  

Hyökkäävä suhtautuminen saa sairastuneen kokemaan itsensä yksinäiseksi, väärinymmärretyksi ja torjutuksi. Tämä saa sairastuneen vastustamaan läheisen yrityksiä auttaa. 

Kevyempi versio hyökkäävästä sarvikuonosta on terrieri, joka haukkua räksyttää pienestäkin. Terrierimäisesti käyttäytyvä läheinen nalkuttaa syömishäiriökäyttäytymisestä. Hän huomauttelee epäonnistumisista tai yrittämisen puutteesta. Hän heittelee sarkastisia kommentteja sairastuneen kyvyttömyydestä tehdä toipumista edistäviä ratkaisuja. 

Taustalla on yleensä läheisen kyynistyminen ja turhautuminen. 

Terrierimäinen reaktiotapa muistuttaa kokemusta, joka sairastuneella on itsestään. Se huonontaa sairastuneen itsetuntoa entisestään ja nakertaa tämän toivoa toipumisesta. 

Seurauksena sairastunut sulkee korvansa terrieri-läheisen räksytykseltä, eikä halua enää edes yrittää. 

Bernhardinkoiraa käytetään pelastuskoirana vaikeissa olosuhteissa Alpeilla. Siksi se kuvastaa pelotonta, rauhallista ja turvallista tukihenkilöä. Bernhardinkoira ei säikähdä syömishäiriön uhkailuja. Se ei myöskään halvaannu pelosta eikä välttele ongelmia. Se tuo sairastuneen turvaan ystävällisesti ja päättäväisesti.  

Käytännössä läheinen estää sairastuneen vahingollisen ja haitallisen toiminnan ystävällisesti ja päättäväisesti. Hän vetoaa siihen, miten tärkeä sairastunut hänelle on. 

Läheinen pysyy rauhallisena, vaikka sairastunut yrittäisikin provosoida. Hän ei väittele tai osoita omia negatiivisia tunteitaan. Hän ei kauhistele sairastuneen sanomisia tai tuntemuksia. Hän pyrkii sietämään sairastuneen ahdistuksen ja pelon osoittamatta omaansa. 

Läheinen voi käyttää voimauttavana mielikuvana myös majakkaa, joka näyttää sairastuneelle suuntaa syömishäiriömyrskyn keskellä. Vaikka syömishäiriön raivon ja vastustuksen aallot iskevät vasten majakkaa, se seisoo vakaana ja väistelemättä keskellä myrskyä. 

D​elfiiniemo nostaa poikasensa veden pintaan hengittämään, sillä se tarvitsee happea eikä aluksi osaa uida. Kun poikanen oppii uimaan, jää emo seuraamaan tilannetta. Samalla tavoin delfiini-läheinen ei anna sairastuneen hukkua syömishäiriöön. Hän kannattelee, auttaa ja kannustaa sairastunutta toipumaan.  

Käytännössä läheinen antaa sairastuneelle vastuuta syömishäiriön vaiheen mukaisesti. Hän ei jätä sairastunutta liian aikaisin pärjäämään omillaan. Hän ottaa uudelleen vastuuta, jos sairastunut ei siihen pysty.  

Delfiini kuitenkin antaa sairastuneen yrittää. Hän myös antaa positiivista palautetta jo yrittämisestäkin. Hän pitää silmällä kokonaiskuvaa ja suuntaa kohti toipumista. 

Hän ei hermostu takapakeista vaan rohkaisee eteenpäin. Siinä vaiheessa, kun sairastunut ei itse vielä halua toipua tai ei usko sen onnistuvan, ylläpitää delfiini-läheinen toivoa toipumisesta. 

Mielikuvana voi käyttää myös kävelyä harjoittelevaa lasta. Ensin vanhempi auttaa lasta molemmista käsistä kiinni pitäen. Sitten vanhempi avustaa toisella kädellä, ja muuttaa auttamista aina vain kevyemmäksi. Lopuksi vanhempi kulkee lapsen perässä ja auttaa tätä tarvittaessa pystyyn. Vanhempi ei kuitenkaan vuosikausia pidä kiinni lapsesta.