Skip to main content

Программа самопомощи

9. Pistäytymismenetelmä

Edellisessä harjoituksessa kerrottiin keinoista, joilla voi tukea lapsen kykyä nukahtaa itse. Pistäytymismenetelmä eli Excuse me -drill on yksi tapa opetella itsenäistä unensaantitaitoa.

Nukahtamistilanteessa lapsi ei välttämättä tarvitse vanhemman jatkuvaa läsnäoloa. Lapsen kutsuessa vanhempaa vaativammalla ääntelyllään, voi vanhempi käydä rauhoittamassa tilannetta ja viestiä lapselle, ettei ole hätää. Lapsen turvallisuudentunne vahvistuu, kun hän oppii luottamaan, että vanhemman apua voi tarvittaessa saada.  

Pistäytymismenetelmä 

Kun lapsi malttaa jäädä omaan vuoteeseen yksin ja kokee olonsa siellä turvalliseksi, voi itsenäistä nukahtamista harjoitella pistäytymismenetelmällä.  

Siinä vanhempi peittelee iltarutiinin päätyttyä lapsen vuoteeseen ja piipahtaa sen jälkeen toisaalla. Hetken päästä vanhempi piipahtaa uudelleen lapsen luona tarkistamassa, että kaikki on hyvin.  

Menetelmässä olennaista on, että vanhempi palaa ennen kuin lapsi hätääntyy. Näin lapsi huomaa, että vanhempi on tarvittaessa saatavilla. 

Harjoitus: Pistäytymismenetelmä (yli 12kk ikäisille) 

Tavoite  

Harjoittelette taitoa nukahtaa itse.  

Ohje 

Seuraavia ohjeita voi alkaa käyttämään yli 12-kuukautisen lapsen kanssa, joka ei osaa vielä itsenäisesti nukahtaa ilman, että vanhempi on läsnä.  

Huomioi seuraavat asiat ennen harjoittelun aloitusta 

  • Varmista ensin, että lapsi on terve. 
  • Varmista, ettei lapsen nukkumisympäristössä ole unta haittaavia tekijöitä. 
  • Tarkista, että lapsen unirytmi on säännöllinen.  
  • Tarkista, että lapsi nukkuu riittävästi yöllä ja päivällä.  
  • Huolehdi, että lapsi on jo tottunut perheenne iltarutiineihin, jotka tuovat turvallisuutta ja auttavat irtautumaan vanhemmasta. 

Miten aloittaa itsenäisen iltanukahtamisen harjoittelu? 

  1. Peittele lapsi iltarutiinin päätteeksi vuoteeseen.  
  2. Toivota lapselle hyvää yötä, ja jätä hänet nukahtamaan itsekseen.  
  3. Käväise toisaalla, mutta palaa takaisin huoneeseen ennen kuin lapsi ehtii hätääntyä.  
  4. Voit vaivihkaa tarkistaa, että lapsi on rauhoittumassa unille. Voit tarvittaessa myös silitellä ja tassutella hetken, jos lapsi ei ole vielä asettumassa unille.  
  5. Lyhyen piipahduksen jälkeen voit taas poistua lapsen viereltä.  
  6. Näin lapsi oppii vähitellen, että vanhempi on lähellä ja tarvittaessa saatavilla.  
  7. Jos lapsi hätääntyy, voit ottaa lapsen hetkeksi syliin ja rauhoitella häntä sylissä. Pyri kuitenkin laskemaan lapsi takaisin omaan vuoteeseen ennen kuin hän ehtii nukahtaa.