Skip to main content

Программа самопомощи

Miten ympäröivä maailma vaikuttaa?

Eri aikoina ja eri kulttuureissa arvostetaan erilaisia asioita. Esimerkiksi kasvatus, kavereiden kanssa koetut asiat ja sosiaalinen media kertovat, millaisia asioita ja toimintaa pidetään tavoiteltavana ja mitä taas ei.

Identiteetti rakentuu yhteydessä ympäröivään maailmaan. Jatkuva tietoisuus muiden ihanteista voi kuitenkin myös hankaloittaa oman suunnan löytymistä.

Saatat esimerkiksi

  • pyrkiä täyttämään liiallisesti jonkun muun toiveita ja ihanteita ja jättää omasi syrjään. Saatat esimerkiksi harrastaa tiettyä lajia vanhempiesi vaatimusten takia tai ottaa vaikutteita somesta pohtimatta, kiinnostaako sellainen elämä sinua aidosti.
  • tuntea olosi hämmentyneeksi ja riittämättömäksi, koska erilaisia vaihtoehtoja on niin paljon ja kaikki muut tuntuvat tekevän jotain hienoa.
  • juuttua jatkuvasti vertaamaan itseäsi muihin esimerkiksi ulkonäön, omaisuuden tai kaverisuhteiden osalta.

Ulkonäköpaineet

Videolla (0:43) yksi nuori kertoo, miten puhuminen ystävien kanssa auttaa häntä sietämään ympärillä vallitsevia ulkonäköpaineita.

Katso video, ja pohdi seuraavia asioita:

  • Millä tavalla itse suhtaudut ulkonäköön ja ulkonäköpaineisiin?
  • Mikä voisi auttaa sinua asennoitumaan paineisiin rennommin?

Some

Erityisesti sosiaalinen media voi herkästi vääristää käsityksiämme muista ja itsestämme. Saamme jatkuvasti vihjeitä siitä, millaisia asioita muut pitävät hyvän elämän merkkeinä. Emme kuitenkaan aina tule ajatelleeksi, että todellisuudessa nämä ihanteet voivat edustaa vain pienen joukon ajassa muuttuvia näkemyksiä.

Muista

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, miksi toimii ja ajattelee tietyllä tavalla. Ovatko näkemyksesi ja tavoitteesi omiasi, vai oletko omaksunut ne muilta kyseenalaistamatta niitä.