F60.6 Estynyt persoonallisuus
Persoonallisuushäiriöt ovat pitkäaikaisia ja joustamattomia ajattelu- ja käyttäytymismalleja, jotka aiheuttavat haittaa ihmiselle itselleen ja hänen ympäristölleen.
Haitta näkyy tavallisesti ristiriitoina henkilön suhteissa muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Ristiriidat voivat altistaa masennus- ja ahdistuneisuusoireille. Henkilö ei usein itse miellä ongelmallisia piirteitään häiriöksi.
Estynyt persoonallisuus
Estyneestä persoonallisuudesta kärsivä on ihmissuhteissaan voimakkaan estoinen. Hän kärsii jatkuvista riittämättömyyden-, jännityksen- ja epävarmuudentunteista ja on herkkä arvostelulle ja hylkäämiselle.
Piirteet
Estyneestä persoonallisuudesta kärsivällä on seuraavista piirteistä vähintään neljä:
- jatkuva kaikkialle tunkeva jännitys ja pelko
- usko siitä, että on kelpaamaton, epäviehättävä ja vähäarvoinen verrattuna muihin
- jatkuva pelko, että joutuu arvostelun kohteeksi tai torjutuksi
- haluttomuus olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä, ellei voi olla varma saavansa osakseen myönteistä suhtautumista
- niin voimakas tarve fyysiselle turvallisuudelle, että se rajoittaa elämää
- runsaasti ihmissuhteita sisältävien sosiaalisten ja ammatillisten toimintojen välttely kritiikin, paheksumisen tai torjutuksi tulemisen pelon vuoksi
Estyneen persoonallisuuden taustalla saattaa olla lapsuusiän itsetuntovaurioita sekä synnynnäisiä luonteenpiirteitä.
Yleensä estynyt persoonallisuushäiriö johtaa jonkinlaisiin sopeutumisen tai pärjäämisen vaikeuksiin, mutta sopivassa ympäristössä oireita esiintyy vähemmän tai ei ollenkaan.
Estyneestä persoonallisuudesta kärsivä voi hyötyä psykoterapeuttisesta hoidosta varsinkin silloin, jos hän kykenee itse näkemään, että hänen toimintatapansa ovat poikkeavia.
Persoonallisuushäiriöiden kriteerit
Kaikissa persoonallisuushäiriödiagnooseissa on oleellista, että
- henkilön käyttäytyminen poikkeaa kyseisessä kulttuurissa tavanomaisena pidettävästä käyttäytymisestä
- käyttäytyminen on pitkäaikaista ja joustamatonta sekä ilmenee useissa eri tilanteissa
- käyttäytyminen aiheuttaa kärsimystä henkilölle itselleen tai vastoinkäymisiä sosiaalisissa suhteissa
Käytöksen tai persoonallisuuden muutokset
Raja normaalina pidetyn käyttäytymisen ja persoonallisuushäiriön välillä on liukuva. Myös psyykkisesti terveet ihmiset voivat voimakkaassa stressitilanteessa kokea asioita tai käyttäytyä poikkeavilla tavoilla, mutta se jää lyhytaikaiseksi ja on tilannekohtaista.
Persoonallisuushäiriöt eroavat persoonallisuuden muutoksista. Persoonallisuuden muutokset ovat aikuisiällä tapahtuvia käyttäytymisen muutoksia, jotka ilmenevät pitkittyneen stressin tai psykiatrisen sairauden, aivovamman tai muun sairauden seurauksina.
Häiriön kulku ja ennuste
Persoonallisuushäiriöt alkavat lapsuudessa, nuoruudessa tai viimeistään nuorella aikuisiällä. Niiden kehittymisessä kasvuympäristöllä ja ihmissuhdekokemuksilla on merkittävä rooli.
Persoonallisuushäiriöt ovat yleisiä. Arvioiden mukaan 5–15 % aikuisista kärsii erilaisista persoonallisuushäiriöistä.
Persoonallisuushäiriöt ovat pitkäaikaisia häiriöitä, jotka voivat kestää koko eliniän. Niiden jäykkyys ja joustamattomuus saattavat kuitenkin lieventyä iän myötä.
Persoonallisuushäiriöitä voi esiintyä eri asteisina. Lievissä häiriöissä käyttäytyminen aiheuttaa ongelmia vain ajoittain. Vakavammissa häiriöissä ongelmia esiintyy jatkuvasti. Tällöin henkilö saattaa kärsiä myös muista psykiatrisista häiriöistä ja todellisuudentaju voi ajoittain pettää.
Omahoito ja hoito
Persoonallisuushäiriöitä voidaan hoitaa psykoterapialla, mutta häiriöstä kärsivän oma motivaatio on ensiarvoisen tärkeää. Persoonallisuushäiriöistä kärsivät harvoin tunnistavat itse häiriötä, joten motivaatio hoitoon on usein parhaimmillaankin häilyvä.
Persoonallisuushäiriöiden hoidossa voidaan hyödyntää psykoterapian eri muotoja.
Lääkehoidosta ei persoonallisuushäiriön hoidossa ole tavallisesti hyötyä. Lääkehoidolla voidaan kuitenkin joissain tilanteissa tukea muuta hoitoa tai hoitaa persoonallisuushäiriöön liittyviä muita oireita tai häiriöitä, kuten masennusta tai ahdistuneisuutta.
Mikä on diagnoosi?
Mielenterveyshäiriöihin liittyvät diagnoosit esitellään WHO:n kehittämän kansainvälisen ICD-10 tautiluokituksen mukaisesti.
Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?
Oirekyselyt
Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.
Omahoito-ohjelmat
Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.
Nettiterapiat
Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.