Skip to main content

Self-help program

MUUTOKSEEN MOTIVOIMINEN

Tässä osiossa käsitellään muutosmotivaatiota sekä syömishäiriön vaiheita ja niiden tunnistamista. Osiossa käydään läpi myös sitä, miten läheisen kannattaa eri vaiheissa keskustella sairastuneen kanssa.

Sekä syömishäiriö että siitä toipuminen etenevät vaiheittain. Vaiheiden kesto on yksilöllinen ja vaihtelee kuukausista vuosiin. Vaiheissa voidaan myös palata taaksepäin. 

Jotta sairastunut etenisi sairauden vaiheesta toiseen ja voisi toipua, tulee hänen kyetä muuttamaan käyttäytymistään. Eri vaiheissa sairastuneen kyky ottaa vastuuta ja rohkeus tehdä muutoksia ovat kuitenkin erilaisia.  

Läheisen käyttäytymisen muutos 

Myös läheisen täytyy motivoitua muuttamaan omaa käyttäytymistään suhteessa sairastuneeseen ja syömishäiriöön. Usein tämä tapahtuu nopeammin kuin sairastuneella. Se saattaa herättää turhia odotuksia, harmistumista ja ristiriitoja. 

Läheinen voi tukea sairastuneen muutosmotivaation kehittymistä. Hän voi auttaa muutosten suunnittelussa, toteutuksessa ja ylläpitämisessä.