Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

1. MISTÄ ON KYSE?

Valtaosa ihmisistä kokee unettomuutta jossain vaiheessa elämäänsä. Univaikeudet voivat johtua monesta syystä.

Unettomuus voi olla vaikeutta nukahtaa, vaikeutta pysyä unessa tai heräilyä öisin. Noin joka kymmenes nuori kärsii unettomuudesta.  

Joitain väsyttää vasta myöhään, jonka vuoksi heidän on vaikeaa herätä aamulla riittävän aikaisin. Tällöin puhutaan viivästyneestä unirytmistä. 

Viivästyneestä unirytmistä kärsii jopa puolet nuorista. Sen vuoksi he nukkuvat liian vähän varsinkin arkipäivisin. Aina viivästynyttä unirytmiä ei ole helppo erottaa varsinaisesta unettomuudesta.  

Muutos vaatii harjoittelua 

Omahoito-ohjelman avulla voit oppia tukemaan nukahtamistasi ja vähentämään unettomuuden aiheuttamia haittoja. Muutos vaatii, että käytät omahoito-ohjelmassa oppimiasi keinoja säännöllisesti.  

Tekemällä muutoksia arkeesi voit saada apua unettomuuteen. Arjen ja omien toimintatapojen muuttaminen voi tuntua aluksi hankalalta. 

Kokeilemalla harjoituksia sinnikkäästi voit löytää ne, joista on juuri sinulle eniten apua. Hienoa, että olet lähtenyt etsimään keinoja, jotka auttavat sinua nukkumaan paremmin! 

Mieti ennen omahoidon aloittamista 

Kuinka paljon olet valmis muutamaan päivittäistä arkeasi nukkuaksesi paremmin, enemmän ja laadukkaammin?

Nuorten tarinoita

Isla – Ei saa unta 

Oon yleensä nukkunut ihan hyvin. Pari kuukautta sitten oli kuitenkin tosi rankka koeviikko. Muutenkin oli vähän hankalaa. Kavereiden kanssa oli riitaa. 

Monta yötä vaan pyörin sängyssä. Ahdisti ja ärsytti. Yliajattelin ihan kaikkea. Sitten aloin yliajattelemaan nukkumistakin. Että saanko nyt unta ja miten pitkään valvon ja mitenköhän väsynyt oon huomenna.  

Oon seurannut älykellosta nukkumista. Stressaa, kun sen mukaan nukun koko ajan liian vähän ja heräilen liikaa. 

Ei tee mieli mennä nukkumaan ollenkaan, kun en kuitenkaan saa unta. 

Veeti – Tykkää valvoa myöhään 

En mä kärsi unettomuudesta oikeestaan. Saan ihan hyvin unta sitten, kun meen nukkumaan. 

Illat on päivän parasta aikaa, ja aika kuluu kavereiden kanssa pelatessa. Tuntuis tyhmältä mennä nukkumaan, kun ei oo väsynyt. Kaveritkin valvoo silloin. 

Koulu kyllä alkaa ihan liian aikaisin. Tosi vaikeeta vääntäytyä ylös. 

Onneks on energiajuomat, niin jaksan. Joskus nukun päivällä koulun jälkeen. Välillä on kyllä vaikeeta keskittyä tunnilla. Kokeistakin on alkanut tulemaan huonoja numeroita. 

Aada – Elämänrytmi hukassa  

En oo just nyt koulussa enkä töissä. Nukun silloin, kun nukuttaa, ja syön silloin, kun on nälkä. En ees oikein tiedä, paljonko nukun. Joskus en saa unta, mut ei se sinänsä haittaa, kun voin nukkua kuitenkin myöhemmin. 

Tää on toiminut mulle ihan hyvin. Mut sitten tulee aina ongelmia, kun oon kokeillut alottaa jonkun koulun tai työtoiminnan. Ne alkaa aina ihan liian aikasin. Usein käy niin, etten oo nukkunut yöllä. Aina mä nukun pommiin ja homma jää kesken.