Jiõččhåidd-programm
6. Tutustu synnytyspelkoosi
Oman pelon sanoittaminen ja sen jakaminen toisille voi jo itsessään lisätä turvallisuudentunnetta. Kun tiedät, mitä oikeastaan pelkäät, voit toimia tarvittavalla tavalla.
Sopivia tapoja ovat esimerkiksi läheiselle tai ammattilaiselle puhuminen, tiedon hankkiminen, ajatusten kyseenalaistaminen ja kannustuksen hankkiminen.
Synnytykseen liittyvän pelontunteen turvallinen tutkiminen
Tässä harjoituksessa kiinnitetään tietoisesti huomiota omiin synnytykseen liittyviin pelkoihin ja pyritään tunnistamaan selkeämmin niitä asioita, joihin voi itse vaikuttaa. Harjoitus auttaa tutustumaan omaan synnytyspelkoon ja suhtautumaan siihen uteliaammin. Samalla voi löytää konkreettisia keinoja, joilla pelon kanssa voi pärjätä.
Harjoitus: Mitä pelkään synnytyksessä?
Tavoite
Osaat tunnistaa pelkosi sekä sanoittaa sen läheiselle tai ammattilaiselle.
Ohje
Pohdi yksityiskohtaisesti, mikä sinua synnytyksessä pelottaa. Kirjaa asiat ylös. Se auttaa sinua työstämään niitä.
Esimerkiksi
”Pelkään, että vauvalleni käy jotain pahaa.”
”Pelkään, että en saa tehdä kehoani koskevia päätöksiä.”
”Pelkään, että näytän nololta puolisoni ja kätilön silmissä.”
”Uskon, että synnytys on väistämättä kauhea kokemus.”
Mitä asioita pelkään?
Kun olet tunnistanut pelkosi, voit miettiä, millaiset asiat voisivat helpottaa sitä. Tarkoitus ei ole, että vähättelet pelkoasi tai pyrit kieltämään sen. Tavoitteena on löytää rakentavia tapoja suhtautua pelottaviin ajatuksiin.
Harjoitus: Mikä voisi helpottaa pelkoani?
Tavoite
Löydät konkreettisia tekoja, jotka voivat auttaa säätelemään pelkoasi.
Ohje
Listaa asioita, jotka voisivat lieventää edellisessä kohdassa tunnistamiasi pelkoja
Esimerkki
Pelkään, että vauvalleni käy jotain pahaa.
- Teko: Tutustun synnytyksen vaiheisiin ja suomalaisia synnytyksiä koskevaan tilastotietoon.
Pelkään, että en saa tehdä kehoani koskevia päätöksiä.
- Teko: Teen synnytystoivelistan, käyn sen läpi läheiseni kanssa ja pakkaan sen sairaalakassiin.
Pelkään, että näytän nololta puolisoni ja kätilön silmissä.
- Teko: Keskustelen pelostani puolisoni tai ystäväni kanssa.
Uskon, että synnytys on väistämättä kauhea kokemus.
- Teko: Keskustelen sellaisen ystävän kanssa, joka rohkaisee minua ja jolla on positiivinen synnytyskokemus. Kyseenalaistan ajatustani lempeästi, kun se tulee mieleeni.