Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

11. Tavoitteiden asettaminen

Pelkkä yksinäisyyden ajattelu ja havainnointi ei välttämättä saa aikaan toivomaasi muutosta. Siksi on tärkeää, että myös näet, puhut ja teet asioita elämässäsi toisin.

On tärkeää tehdä johdonmukaisesti niitä asioita, jotka konkreettisesti auttavat pois yksinäisyydestä ja tuovat sinulle tärkeitä asioita lähemmäksi. Niin kuin mikä tahansa muutos tai taito, myös yhteyden luominen muihin ihmisiin vaatii harjoittelua ja ylläpitoa.

Sopivan kokoiset tavoitteet ja pienet askeleet

Seuraavaksi mietit sopivia muutostavoitteita. Sopiva tavoite on sellainen, jonka voit ajatella tekeväsi nyt tai lähiaikoina. Se usein tuntuu vähän hankalalta, mutta mahdolliselta.

Välitavoitteet

Tavoite kannattaa pilkkoa välitavoitteisiin, jolloin suunnitelmasi edistäminen konkretisoituu.

  • Harrastuksen aloittamista suunnitellessa välitavoite voi liittyä harrastusmahdollisuuksien kartoittamiseen.
  • Ystävystymisen tavoitteessa välitavoite voi liittyä siihen, että hahmottaa, minkälaisen toiminnan kautta on mahdollista löytää samanhenkisiä ihmisiä.
  • Sopivia välitavoitteita ovat myös kotoa tapahtumiin lähteminen sekä se, että kertoo sopivassa tilanteessa tutulle ihmiselle jotain henkilökohtaista itsestään.

Itselle tärkeältä tuntuvia isojakaan tavoitteita ei kannata tukahduttaa tai pitää liian suurina, epärealistisina tai vääränlaisina. Toiveikkuutta kannattaa vaalia ja etsiä pieniä askelia, joiden avulla pääsee toivottua tulevaisuutta kohden.

Samalla pyritään antamaan mahdollisuus tavoitteiden muuttumiselle ajan kuluessa. Pitkän aikavälin tavoitteiden ei tarvitse eikä pidäkään olla kiveen hakattuja, mutta ne voivat kuitenkin lisätä toiveikkuutta.

Turhan haastavat tavoitteet

Turhan haastavat tavoitteet saattavat muodostua esteeksi toiminnalle. Jos odotuksesi ovat liian suuria, saatat ahdistua ja jäädä odottamaan, että olisit myöhemmin valmiimpi. Silloin muutoksen eteen alkaa kertyä kaikenlaisia esteitä, etkä lopulta aloita lainkaan.

Itsestä riippumattomat tavoitteet

Itsestä riippumaton tavoite liittyy toisiin ihmisiin tai tilanteisiin, joihin et voi vaikuttaa. Sellainen on esimerkiksi ystävystyminen, koska siihen sisältyy myös toinen ihminen, johon et voi vaikuttaa. Sen sijaan samansuuntainen toimiva tavoite on ”aloitan keskustelun minua kiinnostavan ihmisen kanssa”.

Harjoitus: Suunnitelma sosiaalisen yhteyden vahvistamiseksi

Miksi?

Teet itsellesi mahdollisimman konkreettisen muutossuunnitelman yksinäisyyden vähentämiseksi ja sosiaalisen yhteyden vahvistamiseksi. Tämä auttaa sinua toimimaan johdonmukaisesti tavoilla, jotka parantavat hyvinvointiasi.

Miten?

Elämä tällä hetkellä

Kuvaile ensin, minkälaista elämäsi on nyt.

  • Minkälaista arkesi on?
  • Miten kuvailisit sosiaalisia suhteitasi ja sosiaalisia tilanteitasi?
  • Miten yksinäisyys näkyy elämässäsi tai haittaa sitä?
  • Minkälaisia asioita teet? Miten selviydyt yksinäisyyden kanssa?
Loading ...
Tulevaisuus

Kuvaile seuraavaksi toiveesi siitä, millaista elämäsi on sitten, kun et enää kamppaile yksinäisyyden kanssa:

  • Pystytkö jo kuvittelemaan, missä olisit ja mitä tekisit, jos et olisi enää yksinäinen?
  • Minkälaista arkea eläisit?
  • Mistä tietäisit, että et enää olisi yksinäinen?
  • Minkälaisia asioita haluaisit tehdä? Kenen kanssa?
  • Minkälaisia sosiaaliset tilanteet olisivat?
Loading ...
Välitavoitteet matkalla tulevaisuuteen

Välitavoitteet ovat pieniä asioita, joiden toteutumisesta huomaat, että olet matkalla kohti toivomaasi tulevaisuuttaa.

Tavoitteet ovat sellaisia asioita, joita toivot elämääsi ja jotka lisäävät sosiaalista hyvinvointiasi.

Tavoitteet voivat liittyä myös asioihin, jotka tuottavat sinulle iloa ja auttavat sinua kokemaan parempaa yhteyttä itseesi.

Loading ...
Keinot matkalla tulevaisuuteen

Tässä kohdassa mietit konkreettisia toimia, joita voit tehdä päästäksesi siirtymään alkutilanteesta kohti tulevaisuuden tilannetta. Nämä voivat olla erilaisia, eikä niiden tarvitse liittyä samaan asiaan.

Pääasia on, että jokainen niistä yhdessä ja erikseen vie sinua pienin konkreettisin askelin kohti toivottua tilannetta. Pohdi erityisesti, mitä sinä pystyt itse tekemään ja millaisiin asioihin sinä pystyt omalla toiminnallasi vaikuttamaan.

Sen lisäksi, että mietit, mitä voisit tehdä, voit myös miettiä, mitä sinun kannattaa jatkossa jättää tekemättä. Näihin voi kuulua sellaisia haitallisia asioita, joita tällä hetkellä yksinäisyyden kanssa selvitäksesi teet.

Voit käyttää hyväksesi aiemman Toimintahetket-harjoituksen asioita, jotka ovat toimineet yksinäisyyden vähentämisessä.

  • Mitkä asiat ovat auttaneet sinua eteenpäin? Voit myös pohtia, jos jokin pienistä teoista ei olekaan toiminut.
  • Mitä olisit voinut tehdä toisin? Oliko jokin asia liian vaikea aloittaa? Liittyikö siihen liikaa odotuksia muista ihmisistä?

Aloita kirjaamalla ensin helpoin toiminto ja viimeiseksi haasteellisin toiminto. Kaikkia tehtäviä ei ole tarkoitus saada aikaan heti. Muutos vie oman aikansa.

Loading ...

Harjoitus: Kirje yksinäisyyttä kokevalle

Miksi?

Tässä harjoituksessa kirkastat itsellesi, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. 

Miten?

Viimeinen harjoitus on kirjeen kirjoittaminen toiselle yksinäisyyttä kokevalle. Voit kirjoittaa hänelle ohjeita tulevaisuutta varten. Miten haluaisit kannustaa ja rohkaista häntä?

Voit myös kirjoittaa kirjeen itsellesi siihen hetkeen, jolloin olit vasta aloittamassa harjoitusten tekemistä. Mitkä sanat olisivat olleet sinulle tärkeitä silloin, kun olisit kaivannut sitä, että joku olisi nähnyt ja kuullut sinut paremmin?

Varaa tähän tehtävään riittävästi aikaa. Voit halutessasi tehdä niin, että luet nyt vain ohjeen ja jätät sen mieleesi hautumaan. Palaa harjoitukseen sitten, kun olet riittävästi pohtinut asiaa.

Kirjeeni yksinäisyyttä kokevalle tai itselleni menneisyyteen

Loading ...