Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

8. Vahvista vuorovaikutustaitojasi

Sosiaalisilla taidoilla tarkoitetaan kaikkia taitoja, joita tarvitaan sujuvaan vuorovaikutukseen toisten kanssa. Sosiaaliset taidot ovat opittavia taitoja, ihan samalla tavalla kuin vaikka autolla ajaminen.

Vuorovaikutus rakentuu sanallisen ja sanattoman ilmaisun avulla. Sanattomaan ilmaisuun kuuluvat esimerkiksi eleet, ilmeet ja kehonkieli. Se vaikuttaa vuorovaikutuksen kulkuun ja ilmapiiriin sekä ensivaikutelman muodostumiseen.

Koska sosiaaliseen jännittämiseen liittyy usein tilanteiden välttelyä, eivät sosiaaliset taidot välttämättä pääse kehittymään parhaalla mahdollisella tavalla. Myös jo aiemmin opitut taidot voivat alkaa ruostua. Tällöin vuorovaikutus toisten kanssa ei enää tunnu luontevalta.

Seitsemän vinkkiä

Seuraavista vinkeistä hyötyvät niin sosiaaliset jännittäjät kuin kaikki muutkin, jotka haluavat kehittää omia sosiaalisia taitojaan.