Jiõččhåidd-programm
Mitä on välttely?
Välttely tuo usein helpotusta oloon lyhyellä aikavälillä. Joissain tilanteissa se voi olla hyödyllistäkin. Usein tunteiden välttely ei kuitenkaan toimi kovin hyvin pidemmän päälle.
Jos kriisin alusta on kulunut jo jonkin aikaa, voit kysyä itseltäsi: Miten olen tähän asti tullut toimeen kriisin kanssa? Onko tilanne helpottanut merkittävästi ajan kanssa vai ei?
Välttely on selviytymiskeino
Kriisin alkuvaiheessa aiheen välttely voi pitää voimakkaat tunteet sivussa. Tällöin voi olla helpompi keskittyä koulussa tai vapaa-ajalla. Se voi myös auttaa kohtaamaan tunteet asteittain.
Välttelyä on usein hankala tunnistaa. Huomaamattaan saattaa vältellä esimerkiksi
- surua tai pettymystä
- häpeää tai huonommuudentunnetta
- tyhjyydentunnetta
- alakuloista oloa
- ahdistusta tai pelkoa
- väsymystä
Miten välttely voi näkyä?
Erilaisia välttelyn keinoja voivat olla esimerkiksi
- kavereiden tapaamisen välttäminen
- harrastuksesta luopuminen
- muille valehtelu siitä, että kaikki on hyvin, jotta ei tarvitse puhua aiheesta
- liiallinen syöminen, nukkuminen tai liikkuminen
- päihteiden käyttö
- yritys painaa ikävät ajatukset ja tunteet pois mielestä väkisin
- huomion kiinnittäminen jatkuvasti muualle esimerkiksi pelaamisella ja puhelimen selaamisella
- yritys pitää itsensä kiireisenä
- asialla vitsailu
- muiden syyttäminen
- nopea eteneminen analysointiin ja ongelmanratkaisuun ilman tunteiden kuuntelua
Miksi välttely ei kannata?
Välttely on samanlaista kuin yritys työntää rantapalloa jatkuvasti veden alle. Pallon pitäminen pinnan alla kuluttaa voimia ja rajoittaa muuta tekemistä. Mitä syvemmälle palloa työntää, sitä kovempaa se pompahtaa pintaan, kun voimat loppuvat.
Samalla tavalla välteltyjen tunteiden pitäminen poissa mielestä vie voimia. Kun voimat loppuvat ja tunteet nousevat pintaan, voivat ne tuntua entistä voimakkaammilta.
Välttelystä voi joutua maksamaan kovaa hintaa
Jos epämiellyttävän olon välttelystä tulee keskeisintä elämässä, voi monia hyviä asioita jäädä kokematta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi uudet ihmissuhteet, harrastukset ja läheisiltä saatava tuki.
Välttelystä voi myös syntyä hankala kierre. Kun elämästä puuttuu iloa tuovia asioita, pahenee olo entisestään. Huono olo saattaa lisätä vetäytymistä entisestään.
Välttelyn kierre
Ajatus: en pysty kohtaamaan tunteitani
Toiminta: vetäytyminen, välttely
Tunne: ahdistus, mielialan lasku
Välttelyn kierteen purkaminen
Ajatus: kohtaan tunteeni vähitellen
Toiminta: osallistun, näen ihmisiä
Tunne: toiveikkuus, ilo
Muista
Taipumus vältellä vaikeita ajatuksia ja tunteita on luonnollista.
Omia välttelytapoja voi opetella tunnistamaan. Tämän jälkeen on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä lyhyen ja pitkän aikavälin seurauksia milläkin tavalla on.
Tämän omahoito-ohjelman työkaluja-osiossa opetellaan kohtaamaan omia ajatuksia ja tunteita välttelyn sijaan.