Jieštipšomohjelm

Oireidensa vuoksi pakko-oireista kärsivä pitää itseään usein tavalla tai toisella pahana tai epäonnistuneena ihmisenä. Ihmistä ei kuitenkaan voi koskaan arvioida tällä tavalla yhden ominaisuuden perusteella.

Et ole sama asia kuin pakko-oireesi.

Pakko-oireet ovat jotain, jota sinulla on, mutta ne eivät ole identiteettisi. Olet siis henkilö, jolla sattuu olemaan pakko-oireita. Pakko-oireet ovat vain yksi ominaisuus sinussa, eikä yksi ominaisuus voi koskaan tehdä ihmisestä hyvää tai huonoa.

Pakko-oireita ei pysty lopettamaan vain päättämällä niin.

Itse asiassa, mitä enemmän pyrit kieltämään pakkoajatuksiasi, sitä suuremmiksi niiden aiheuttamat ongelmat ja kärsimys kasvavat. Avain toipumiseen onkin pakkoajatusten vastustamisen lopettaminen.

Vaikka tämä voi kuulostaa nurinkuriselta, tulee pakkoajatukset hyväksyä, jotta niistä voi päästä eroon. Jos pakkoajatusten antaa olla eikä taistele niitä vastaan, ne yleensä ajan kanssa liukuvat taustalle ja häiritsevät elämää vähemmän.

Sen sijaan pakkotoimintoja, eli impulsseja toimia pakkoajatusten mukaisesti, on syytä vastustaa. Pakkoajatukset ovat siis täysin sallittuja, kunhan ei lievitä ahdistusta pakkotoiminnoilla.

Taipumus pakko-oireisiin on melko pysyvä ominaisuus. Osa kykenee toipumaan oireista täysin, mutta useammalle sopiva tavoite on saada oireet vähenemään sekä oppia suhtautumaan pakkoajatuksiin siten, etteivät ne enää aiheuta kohtuutonta ahdistusta ja vastustamatonta halua toteuttaa pakkotoimintoja.

Pakko-oireisiin liittyy usein pyrkimys välttää jotakin ei-toivottua seurausta.

Henkilö saattaa esimerkiksi ajatella, että pesemällä kädet riittävän huolellisesti välttää sairastumisen riskin. Elämään sisältyy kuitenkin aina riskejä.

Rituaalit eivät estä pahoja asioita tapahtumasta, eikä ole mitään tapaa välttyä kaikilta elämään kuuluvilta riskeiltä.

On siis opeteltava hyväksymään, ettei koskaan voi täysin tietää, mitä tulee tapahtumaan. Tämä ei tarkoita, etteikö voisi olla elämässään terveen varovainen. Pakkotoimintoihin liittyvä tarve täydelliseen varmuuteen on kuitenkin nyt aika jättää menneisyyteen.

Altistusharjoitukset voivat tuntua aluksi pelottavilta ja ehkä jopa mahdottomilta toteuttaa. Ahdistuksen kohtaaminen ja siinä pysytteleminen on kuitenkin välttämätöntä, jos haluat päästä eroon pakko-oireista. Mitä pidemmälle uskallat pelkojesi kohtaamisessa edetä, sitä paremmin todennäköisesti toivut.

Aivan kuten minkä tahansa uuden taidon opetteluun, myös altistusharjoitusten kautta tapahtuvaan siedättymiseen, menee aikaa. Kehitys ei myöskään ole suoraviivaista.

Ajoittaiset epäonnistumiset kuuluvat asiaan, ja niiden avulla voi aina oppia jotakin uutta itsestään. Tärkeää on, että et lopeta harjoituksia, vaan yrität uudelleen tai muokkaat altistushierarkiaasi tarvittaessa.

Ahdistus, etenemisen hitaus tai takapakit eivät siis tarkoita, että tekisit jotakin väärin tai että toipumisesi ei etenisi. Oireet lievittyvät kyllä, kun jatkat harjoituksia kaikesta huolimatta. Sinnikkyys ja pitkäjänteinen työskentely kyllä palkitaan lopulta.