Omahoito-ohjelma
4. Luetun ymmärtämisen harjoittelu
Kuullun ymmärtäminen
Luetun ymmärtämisen harjoittelu on hyvä aloittaa kuullun ymmärtämisestä. Sitä voi harjoitella niin, että luet pienen pätkän tekstiä ja lapsi kuuntelee.
Keskustelkaa sen jälkeen yhdessä tekstistä. Voit esimerkiksi pohtia ääneen, kysellä ja kommentoida tekstin sisältöä. Näin autat näin lasta ymmärtämään kuulemaansa. Tärkeää on luoda mukava keskusteleva ilmapiiri.
Myöhemmin näitä taitoja on mahdollista siirtää luetun tekstin ymmärtämiseen.
Kuvat ja kuvakirjat
Kuvat ja kuvakirjat ovat oiva keino lisätä luetun ymmärtämistä. Voit ohjata lasta katsomaan kuvia samalla, kun keskustelette tekstin sisällöstä yhdessä.
Ohjaavat kysymykset ja yhdessä keskustelu
Voit auttaa lasta ymmärtämään lukemaansa ohjaavilla kysymyksillä. Kysymykset on hyvä valita sen mukaan, missä vaiheessa lapsen lukutaito on.
Aluksi kysymykset voivat ohjata lasta huomaamaan yleisempää teemaa, esimerkiksi: Mistä tekstissä puhuttiin? Myöhemmin ne voivat olla tarkemmin tekstin sisältöön kohdennettuja, esimerkiksi: Kuka oli tarinan päähenkilö?
Vanhemman on tärkeää kertoa omia huomioitaan tekstin sisällöstä. Tämä sekä vahvistaa luetun ymmärtämistä että auttaa lasta paremmin pääsemään mukaan tarinoiden maailmaan.
Tunteiden vaikutus muistiin
Tunnetila vaikuttaa tutkitusti siihen, mitä kerronnasta tai tekstistä jää mieleen. Ahdistuneena, vihaisena tai surullisena on vaikea muistaa, mitä juuri luki tai mitä sanottiin.
On siis tärkeää, että tunnelma säilyy positiivisena ja rentona jutusteluna, jossa myös aikuinen osallistuu keskusteluun aktiivisesti. Lasta ei ole tarkoitus kuulustella.
Luetun ymmärtämisen strategiat
Kun lapsi osaa lukea sen verran, että huomio ei mene kokonaan kirjainten tunnistamiseen, voit tukea luetun ymmärtämistä lisäävien strategioiden oppimista.
Luetun ymmärtämisen strategioita ovat:
- ennakointi
- selventäminen
- tiivistäminen
- uudelleen muotoileminen
Näitä keinoja vaiheittain vahvistamalla voit tukea lapsen luetun ymmärtämisen kehittymistä.
Harjoitelkaa ensin keinojen käyttöä osana lukuhetkeä. Näin lapsi voi oppia ymmärtämään lukemaansa paremmin. Hiljalleen lapsi oppii omaksumaan ne.
Harjoitus: Luetun ymmärtämisen strategiat
Tavoite
Vahvistat lapsen luetun ymmärtämisen taitoja.
Ohje
Valitkaa yksi tai kaksi keinoa kerrallaan ja harjoitelkaa sitä. Siirtykää eteenpäin seuraavaan keinoon, kun edellinen keino on hallussa.
Ennakointi
Mitä jo tiedän aiheesta? Mitä otsikoissa sanotaan?
Keskustelkaa yhdessä ennen lukemista luettavasta aiheesta. Ennakointi auttaa mieltä virittäytymään aiheeseen.
Selventäminen
Oliko sanoja, joita en ymmärtänyt?
Lapsen voi olla vaikea huomata tekstistä vaikeita sanoja, joita ei ymmärrä. Voit tällöin kysyä esimerkiksi ”Oletko kuullut tällaisen sanan aikaisemmin? Tiedätkö mitä se tarkoittaa?”.
Tiivistäminen
Mikä oli tekstin ydinasia?
Tehkää yhdessä keskustellen huomioita siitä, mikä oli tekstin ydin ja mistä se kertoi.
Uudelleen muotoileminen
Miten kertoisin saman omin sanoin?
Kannusta lasta kertomaan tekstin sisältö omin sanoin.