Skip to main content

Self-help program

Huolehdithan myös itsestäsi

Lapsi tarvitsee vanhempansa apua univaikeuksien selättämiseen. Lapsen unen ongelmat vaikuttavat usein myös vanhemman nukkumiseen ja palautumiseen sekä vievät voimia. On erityisen tärkeää, että huolehdit myös omasta hyvinvoinnistasi, jotta pystyt olemaan lapsesi tukena.

Saatko riittävästi unta?

Kun lapsella on uniongelmia, on tavallista, että vanhemmatkin nukkuvat huonosti. Kun lapsi tarvitsee apua omaan nukkumiseensa, jää vanhemman uni vähäiseksi tai on katkonaista.

On tavallista, että lapsen viimein nukahtaessa tartutaan tekemättömiin askareisiin tai otetaan omaa aikaa unentarpeen kustannuksella. Oman palautumisen ja hyvinvoinnin kannalta säännöllinen uni-valverytmi sekä riittävä yöuni ovat kuitenkin myös aikuiselle tärkeitä. Väsyneenä vanhempana on vaikeaa jaksaa toimia johdonmukaisesti ja kärsivällisesti.

Keinot

Mieti keinoja, joilla voisit varmistaa, että saat riittävästi unta. Jos perheessänne on useampi aikuinen, vuorotelkaa lapsen hoidossa. Pyydä verkostoasi mahdollisuuksien mukaan avuksi päiviin tai öihin.

Voisiko isovanhempi tai ystävä tulla avuksi nukutustilanteeseen tai yöheräilyiden hoitamiseen? Voisitko saada hoitoapua ja mennä itse nukkumaan kodin ulkopuolelle yksin tai puolisosi kanssa?

Mielenterveystalo.fi:stä löytyy myös aikuisen unettomuuden omahoito-ohjelma.

Miten sinä jaksat?

Hyvinvoiva vanhempi on lapsen etu. Kun sinä voit hyvin, jaksat kohdata lapsen nukkumiseen liittyviä haasteita.

Pyri nukkumisen lisäksi pitämään huolta myös muusta hyvinvoinnistasi. Miten voisit saavuttaa tasapainon kuluttavien ja voimaa tuovien asioiden välille? Milloin olisi hetki aikaa asioille, jotka palauttavat sinua tai joista nautit?

Kun vanhempana pidät riittävästi huolta itsestäsi, saa lapsesi arvokasta esimerkkiä huolenpidon tärkeydestä ja aikuisen kyvystä huolehtia itsestään.

Vanhemmuuteen liittyy paljon sekä itsen että ympäristön asettamia odotuksia ja paineita. Jos jaksamisesi on koetuksella, mieti, voitko tässä voimia vaativassa elämäntilanteessa madaltaa omia vaatimuksiasi arjen velvoitteiden suhteen.

Arjen hyvinvoinnilla on vahva yhteys mielen hyvinvointiin. Seuraavaksi voit tarkastella, ovatko arjen hyvinvoinnin peruspalikkasi tasapainossa.

Ole myötätuntoinen itsellesi

Univaikeuksista kärsivän lapsen käytös herättää usein vanhemmassa voimakkaita tunteita, kuten ärtymystä, huolta ja epätoivoa. Myös syyllisyyden ja riittämättömyyden kokemukset ovat tavallisia.

On tärkeää muistaa, että monet kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa. Kukaan vanhempi ei osaa tai olosuhteiden pakosta voi aina toimia toivomallaan tavalla.

Lähtökohta siihen, että voit tukea lastasi on se, että pystyt suhtautumaan itseesi ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. Kuuntele ja tarkastele omia tunteitasi ja kokemuksiasi syyllistämättä itseäsi. Kehu ja kannusta itseäsi säännöllisesti. Erityisen tärkeää se on haastavissa hetkissä.

Muista

Lapsen uniongelmat haastavat erityisellä tavalla vanhemman jaksamista. Siksi omasta palautumisesta ja hyvinvoinnista on tärkeää pitää huolta.

Jos koet, että tarvitset tukea omaan hyvinvointiin, jaksamiseen tai mielenterveyteesi, löytyy Mielenterveystalo.fi:stä omahoito-ohjelmia. Sieltä löydät tietoa hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukemiseen sekä tietoa lapsiperheiden palveluista. On tärkeää, että haet varhain apua ja tukea myös itsellesi!