Siirry pääsisältöön

Lapset erotilanteessa

Vanhempien ero mullistaa lapsen maailman. Se, miten vanhemmat puhuvat erosta, vaikuttaa lapsen kokemukseen. Vanhempien erotessa on tärkeää tukea lapsen turvallisuudentunnetta.

Vanhempien ero on yksi yleisimmistä elämänkriiseistä lapsen elämässä. Lapsella voi kestää useampia vuosia ennen kuin hän sopeutuu vanhempiensa eroon.

Miten kertoa erosta lapselle?

Lapselle on tärkeää kertoa erosta mahdollisimman pian eropäätöksen synnyttyä, jotta hän ehtii käsitellä asiaa. 

Kummankin vanhemman olisi hyvä olla paikalla, kun lapselle kerrotaan erosta. Varatkaa rauhallinen hetki, jonka jälkeen perheenjäsenillä ei ole muita menoja.  

Lapselle täytyy kertoa jokin syy sille, miksi vanhemmat eroavat. Ilman selvää syytä lapsi saattaa syyttää itseään erosta. Lapselle on sanottava selkeästi, että lapsi ei olisi voinut estää eroa. 

Voit sanoa lapselle, että vanhempien välinen rakkaus on loppunut, mutta se ei liity mitenkään lapseen.  

Lapsen tunteiden huomioiminen

Lapselle on tärkeää kertoa, että vanhempien rakkaus lasta kohtaan säilyy muuttumattomana, vaikka vanhempien välinen rakkaus on loppunut. Lapselle kannattaa sanoa myös, että kummankin vanhemman vanhemmuus säilyy erosta huolimatta ja kumpikin jatkaa lapsesta huolehtimista. 

Ero herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita lapsessa. Lasta auttaa, kun vanhemmat pystyvät kertomaan lapselle, että hän oli haluttu ja toivottu eikä se ollut virhe, että vanhemmat saivat lapsen. 

Lapselle on myös hyvä kertoa siitä, mitä ero käytännössä tarkoittaa. Tähän kuuluu esimerkiksi se, miten arki ja asumisjärjestelyt tulevat muuttumaan. 

Miten tukea lasta erotilanteessa? 

Vanhemman kyky kuunnella sekä olla läheisessä suhteessa lapsen kanssa ja tukea häntä suojaavat lasta eron vaikutuksilta. Tämä mahdollisuus on kummallakin vanhemmalla.  

Vanhemman tehtävänä on auttaa lasta käsittelemään eron herättämiä tunteita ja kysymyksiä.  

Vanhemman on hyvä myös tehdä lapselle selväksi, että lapsen ei tarvitse huolehtia aikuisten jaksamisesta. On hyvä sanoittaa, että vanhempi huolehtii itse itsestään ja lapsesta. 

Vanhemmuus eron jälkeen

Lapsella on erotilanteesta huolimatta oikeus kumpaankin vanhempaansa. Lapsella tulee olla oikeus ajatella kummastakin vanhemmastaan hyvää sekä lupa tavata ja pitää yhteyttä kumpaakin vanhempaansa.  

Joskus vanhempi voi tunnistaa lapsen kokeman lojaliteettiristiriidan, kun lapsi yrittää miellyttää kumpaakin vanhempaansa. Lapsi saattaa esimerkiksi kertoa kummallekin vanhemmalle eri versiot siitä, mitä hän haluaa. Lapselle voi sanoa, että hänen ei tarvitse valita puolia. 

Riippumatta lapsen reaktioista erossa, on yhteydenpito lapseen aina vanhemman vastuulla. Vanhempi osoittaa, että hän kestää lapsen reaktiot eikä hylkää tätä vaikealla hetkellä. 

Lapsen arki eron jälkeen 

On tärkeää, että kumpikin vanhempi on läsnä lapsen arjessa eron jälkeen.   

Lapsen on tärkeää kokea, että hän ei ole kummassakaan kodissaan vieras. Hänellä on kummankin vanhemman luona esimerkiksi oma sänky ja omat tavarat.  

Miten suojella lasta eron vaikutuksilta?

Vanhemmat voivat suojella lasta eron vaikutuksilta pyrkimällä mahdollisimman hyvään yhteistyöhön keskenään. Vanhempien välisen riitelyn vähentäminen tai lapsen suojaaminen riitelyltä auttavat lasta sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. 

Lapsen kasvua ja kehitystä tukee se, että vanhemmat sopivat riittävän yhtenevistä kasvatusperiaatteista. 

Eron rasittavuutta voi vähentää ylläpitämällä rutiineja lapsen elämässä. On tärkeää, että muut asiat lapsen elämässä muuttuisivat erotilanteessa mahdollisimman vähän.   

On myös hyvä, että lapsi voi tottua uuteen asumisjärjestelyyn ja luoda tapaamiskäytännöt kumpaankin vanhempaansa ennen tutustumista vanhemman mahdolliseen uuteen kumppaniin. 

Ulkopuolinen tuki

Tarvittaessa lapselle voi hakea ulkopuolista tukea erotilanteessa. Voit ottaa itse yhteyttä paikalliseen perheneuvolaan, koulupsykologiin, lastenneuvolaan tai nuorisopoliklinikkaan. Perheneuvoloiden kautta lapsille on tarjolla myös omia eroryhmiä. 

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa perheesi hyvinvointia silloin, kun sinulla on huoli lapsesi oireista tai omasta voinnistasi. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.

Oirekyselyt

Löydät oirekyselyitä nuorten ja aikuisten mielenterveysongelmien arvioimiseen. Jos olet huolissasi omasta voinnistasi, voit arvioida oireidesi voimakkuutta kyselyn avulla. Tuloksista saat vinkkejä siihen, mitä kannattaa seuraavaksi tehdä.

Nettiterapiat

16 vuotta täyttäneille on tarjolla mobiilivälitteistä hoitoa moniin tilanteisiin - nettiterapia tarjoaa apua erilaisiin mielenterveyden ongelmiin. Hoito perustuu itsenäiseen työskentelyyn, jota tukee nettiterapeutti.

Sinua saattaa kiinnostaa myös