Skip to main content

Self-help program

8. Minä ja puolisoni rahankäyttäjinä

Raha-asioista on hyvä pystyä puhumaan yhdessä puolison kanssa. Harjoitusten tekeminen edellyttää, että teillä on riittävästi luottamusta ja kunnioitusta toisianne kohtaan.

Jos sinusta tuntuu, että rahasta keskusteleminen aiheuttaa hallitsemattomia riitoja ja uhkaavia tilanteita, ei keskustelu ja harjoitusten tekeminen kaksin kotona ehkä ole sopiva vaihtoehto.

Rahankäyttö parisuhteessa

Jokaisella on oma suhteensa rahaan ja omanlainen tapansa käyttää rahaa. Parisuhteessa kahden ihmisen näkemykset ja tavat muodostavat yhteisen arjen. Pariskunnat joutuvat myös ratkaisemaan, ovatko kaikki tai osa rahoista yhteisiä.

Parisuhteessa rahaan liittyvät valinnat ovat päätöksiä, jotka on tehtävä yhdessä. Pariskunnilla voi olla erilaisia tapoja jakaa rahaa ja hoitaa raha-asioita. Yhtä oikeaa tapaa ei ole. Tärkeää on molemminpuolinen kunnioitus ja se, että molemmat kokevat rahan jakautumisen oikeudenmukaisena.

Jos rahankäytön tyylit ovat kovin kaukana toisistaan, voi suunnitelmallinen rahankäyttö olla haastavaa. Jos puolison kanssa on ollut riitaa rahankäytöstä, on hyvä aloittaa selvittämällä, mihin rahaa todellisuudessa kuluu.

Rahankäyttöä koskevat riidan liittyvät usein siihen, kuinka paljon rahaa käytetään joihinkin tiettyihin kohteisiin, kuten omiin harrastuksiin tai ulkona syömiseen. Varsinkin tällöin on tärkeää tietää, minkälaisista summista tarkemmin ottaen puhutaan.

Jos ette ole vielä tehneet tulojen ja menojen seurantaa harjoituksessa ”Selvitä menosi ja tulosi”, tehkää ensin se.

Tapa käyttää rahaa voi olla tiedostamatonta

Rahankäyttötyylien selvittäminen on tärkeää, sillä se auttaa puolisoita ymmärtämään toisiaan. Jokaisella on omia periaatteita tai ohjenuoria, joiden avulla omia raha-asioita hallinnoidaan. Periaatteet eivät välttämättä ole tiedostettuja.

Kun kaksi ihmistä elää yhteistä arkea, on tärkeää ymmärtää, millaisilla periaatteilla kukin on tottunut hoitamaan omia raha-asioitaan. Kun keskustelee toisen kanssa, voi huomata, että ei ole täysin selvillä omastakaan rahankäytöstä.

Jollakin voi olla periaatteena, että laskut maksetaan heti ja jäljelle jäävä raha on käytössä elämiseen ja huvitteluun. Toiselle voi olla tärkeää, että tilillä on aina riittävä vararahasto. Kolmas taas ajattelee, ettei raha-asioita kannata liikaa stressata, sillä kaikki järjestyy ja raha on tarkoitettu elämistä varten.

Harjoitus 8a: Miettikää, minkälaisia olette rahankäyttäjinä

Tavoite

Ymmärrätte kumppanisi kanssa paremmin, minkälaiset periaatteet vaikuttavat rahankäyttöönne. Lisäätte ymmärrystä sekä omista että toistenne ajatuksista ja toimintatavoista. Saatte tämän myötä paremman lähtökohdan yhteisten pelisääntöjen luomiselle.

Ohje

Tämä harjoitus on tarkoitus tehdä yhdessä kumppanin kanssa.

Keskustelkaa ja miettikää vastauksia yhdessä seuraaviin kysymyksiin:

  • Minkälaiset asiat minulle ovat tärkeitä rahankäytössä? Entä puolisolle?
  • Mitkä asiat luovat turvallisuudentunnetta? Mitkä asiat saavat hätääntymään?
  • Mitä yhteistä ja erilaista rahankäyttötyyleissänne on?
  • Mitä vahvuuksia ja heikkouksia löydätte?
  • Missä haluaisitte kehittyä? Entä missä haluaisitte ottaa mallia toisiltanne?
  • Ovatko yhteiset pelisääntönne reiluja ja oikeudenmukaisia?
  • Mikä yhteisissä pelisäännöissänne on hyvää? Mitä muutoksia niihin toivotte?
  • Missä olisin valmis joustamaan? Mitkä asiat tai muutokset ovat minulle tärkeitä?

Voitte kirjoittaa ylös pohdintaanne:

Loading ...

Harjoitus 8b: Valitkaa säästökohde

Tavoite

Valitsette yhdessä säästötavoitteen, jonka saavuttaminen on mahdollista.

Ohje

Tämä harjoitus on tarkoitus tehdä yhdessä kumppanin kanssa.

Keskustelkaa, mikä voisi olla yhteinen säästökohteenne. Säästökohteita voi olla useita. Osa voi olla pieniä ja osa suuria.

Jos säästäminen yhdessä tuntuu vaikealta, aloittakaa sellaisesta tavoitteesta, joka on teille riittävän pieni.

Voitte kirjoittaa ylös pohdintaanne:

Loading ...