Skip to main content

Self-help program

Mitä on suostumus seksissä?

Seksi perustuu kaikkien osapuolten suostumukseen. Jos suostumusta ei ole, kyse on seksuaaliväkivallasta.

Seksi tarkoittaa erilaisia tekoja, joiden tarkoituksena on seksuaalinen mielihyvä. Seksi voi olla läheisyyttä ja koskettelua, erilaisia intiimejä tekoja ja hyväilyjä yksin tai yhdessä. Aina seksiin ei kuulu yhdyntä. Usein se on kuitenkin osa seksiä.

Seksuaalisiin tekoihin tulee aina liittyä kaikkien osapuolten suostumus. Se tarkoittaa sitä, että kaikki osapuolet ovat samaa mieltä siitä, millaisia seksuaalisia tekoja tehdään, jos tehdään. Suostumus voi olla sanallinen tai muulla tavalla ilmaistu.

Voiko suostumuksen perua?

Suostumuksen voi aina perua, eli seksin voi lopettaa minä hetkenä tahansa.

Kenellä tahansa osapuolella on myös oikeus kieltäytyä mistä tahansa teosta missä vaiheessa tahansa. Vaikka olisi ilmaissut suostumuksen yhteen tekoon, ei se tarkoita sitä, että tarvitsee suostua kaikkiin tekoihin.

On tärkeää koko ajan kuunnella omia ja toisen toiveita ja haluja. On hyvä ilmaista toiselle koko seksin ajan siitä, mitä ajattelee ja tuntee. Näin kumppaneilla on yhteinen ymmärrys siitä, mikä sopii ja on mukavaa.

Huomaa

Alle 16-vuotias ei voi antaa suostumusta seksiin aikuisen kanssa.

  • Suomen lain mukaan täysi-ikäinen ei saa harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa, vaikka tämä ilmaisisi suostumusta.
  • Alle 16-vuotiaan houkuttelu seksiin on rikos. Suojaikäraja on tarkoitettu suojaamaan lapsia ja nuoria sellaisilta seksuaalisilta kokemuksilta ja teoilta, joihin he eivät ole henkisesti tai fyysisesti valmiita. 
  • Täysi-ikäinen on vastuussa siitä, että ei harrasta seksiä alle 16-vuotiaan kanssa. Vastuu ei ole alaikäisellä.
  • Alaikäinen voi joutua seksuaalisesti kaltoinkohdelluksi tai pakotetuksi seksiin myös omanikäisten toimesta tai seurustelusuhteessa. 

Entä jos itse tai toinen epäröi?

Jos ei ole varma, haluaako toinen seksiä tai olla lähellä, asiasta voi kysyä. Mikäli toinen kieltäytyy sanallisesti, elein tai olemalla passiivinen, on vastaus hyväksyttävä kerrasta. Toistuva kysyminen on painostamista. Seksuaalisiin tekoihin painostaminen ole koskaan hyväksyttävää. 

Kysymiseen ei saa liittyä painostaminen, houkuttelu tai kiristäminen. ”Ehkä”-vastaus tai vaikeneminen ei ole suostumus. Kaikki muu paitsi selkeä ”kyllä” tarkoittaa sitä, ettei seksuaalisiin tekoihin pidä ryhtyä tai ne on syytä keskeyttää.

Jos et ole varma, haluatko itse jatkaa, voit pyytää toista odottamaan tai lopettamaan. On hyvä kertoa toiselle selvästi ja selkeästi, että haluat lopettaa ja tarvitset aikaa miettiä, mitä haluaisit.

Miten kieltäytyä?

Kerro selvästi, jos et halua olla toisen lähellä tai haluat lopettaa läheisyyden. 

Vaikka olisit aikaisemmin sanonut kyllä, voi seksin lopettaa milloin tahansa. Suostumus yhteen asiaan ei tarkoita suostumusta kaikenlaiseen seksiin. 

On ymmärrettävää, että aina kieltäytymistä ei ole helppoa ilmaista. Joskus toisen reaktio voi jännittää. Omista tunteista tai kieltäytymisen syystä voi halutessaan kertoa kumppanille. 

Jokaisella on oikeus määritellä itse, mitkä seksuaaliset teot sopivat itselle ja milloin.

Mistä tunnistan, että toinen kieltäytyy?

Seksiin ja seksuaalisiin tekoihin ei ole suostumusta eli lupaa, jos esimerkiksi kumppani

  • kertoo, että ei halua, ei ole varma tai epäröi vastausta 
  • ei vastaa kosketukseen
  • on paikallaan liikkumatta
  • näyttää ahdistuneelta, surulliselta tai pelokkaalta
  • ei katso silmiin tai kääntää päätään poispäin
  • työntää jalalla tai kädellä kauemmas 
  • menee kauemmas. 

Milloin suostumuksesta ei voi olla varma?

Suostumus seksuaalisiin tekoihin on annettava vapaaehtoisesti omasta tahdosta, selkeästi ja johdonmukaisesti. Jos kumppani on unessa, nukahtaa, puhuu epäselvästi, on poissaoleva tai pahoinvoiva, hän ei voi antaa lupaa seksiin. 

Jos et ole varma, onko kumppani huumeiden, alkoholin tai lääkkeiden vaikutuksen alainen, kysy asiasta. Jos kumppani ei ole tarpeeksi selvä, on parempi olettaa, että suostumusta ei ole.

Toisen sosiaalinen valta-asema

Asema julkisuudessa, valta-asema työpaikalla tai harrastuksessa tai muu valta toiseen osapuoleen voivat vaikeuttaa suostumuksen varmistamista.

  • Oletko valta-asemassa? Mieti, voiko valta-asemasi aiheuttaa toiselle painetta suostua siinä pelossa, että kieltäytymisestä seuraisi jotakin ikävää. Ikävyydet voivat olla ongelmia kaveriporukassa, hankaluuksia töissä tai harrastuksessa tai muiden paheksuntaa.
  • Koetko painetta suostua, jos toinen on sinuun nähden valta-asemassa? Seurausten pelossa myöntyminen ei ole vapaaehtoinen suostumus.

Muista

Kaikkien osapuolten suostumus on tärkeä osa seksiä. Ilman vapaaehtoista suostumusta kyse on seksuaaliväkivallasta. 

Jos itse tai toinen epäröi vähääkään, on syytä pidättyä seksuaalisista teoista tai keskeyttää ne. Seksin kuuluu olla kaikille osapuolille vapaaehtoista ja miellyttävää.