Jiõččhåidd-programm
4. Epäluottamuksen vähentäminen
Tutkimusten mukaan se, että henkilön on vaikea uskoa olevansa rakastettava ja hyväksyttävä ihminen, on yhteydessä elämänkumppanille valehtelemiseen.
Ihminen saattaa hoitaa vaikeuksiaan valehtelulla, jos hänellä on huono kuva itsestään ja hän kokee mustasukkaisuutta, hylätyksi tulemisen pelkoa ja riippuvuutta toisten hyväksynnästä.
Valehtelua on monen tasoista
Valehtelu voi olla kumppanin manipulointia. Valheeseen turvautuja voi esimerkiksi yrittää hyötyä kumppanistaan. Toisaalta valheet voivat olla parisuhdetta ylläpitäviä ja hienotunteisia.
Valhetyypit
- tarina, joka ei ole totta
- kuvailu, joka ei täsmää
- harhaanjohtaminen
- liioittelu
- peittely
- välttely
- oikean tiedon karttaminen
- moniselitteiset lauseet
Onko valehtelu vakavaa?
Kaikki valheet eivät ole yhtä vakavia. ”Totuuden koristeleminen” on yleistä. Keskinäinen luottamus ja hyväksyminen voivat vähentää totuutta koristelevaa valehtelua.
Usein valehtelijalla on oma totuus, josta hän haluaa pitää kiinni. Se tuntuu tarpeelliselta hänen minäkuvalleen ja itsearvostukselleen. Valehtelu voi olla myös keino nostaa itseään sosiaalisissa tilanteissa.
On tavallista, että valehtelija katuu valhettaan, mutta hänellä ei ole keinoja perääntyä siitä. Hän voi pelätä, että valehtelusta kiinni jääminen vahingoittaa parisuhdetta.
Miksi ihmiset valehtelevat?
Persoonallisuuden piirteet vaikuttavat valehteluun. Epävarmuus ja heikko itsetunto lisäävät pahantahtoista valehtelua. Motiivina voi olla myös halu tehdä vaikutus ja antaa itsestään parempi kuva.
Osa valehteluun taipuvaisista kokee toiset uhkaavina. Heidän on vaikea luottaa ihmisiin. Joskus he pelkäävät intiimejä suhteita ja välttelevät läheisyyttä.
Miten kumppani voi tukea?
Usein valehteluntarve vähenee, jos varmuus keskinäisestä kiintymyksestä ja sitoutumisesta lisääntyy.
Moni valehtelija epäilee, ettei hän ole riittävän hyvä omana tavallisena itsenään. Jos puoliso kokee epävarmuutta, kerro hänelle, että arvostat ja ihailet häntä ja olet hänelle uskollinen.
Parisuhteen säännöt
Parit voivat itse kehittää parisuhteeseensa säännöt. Ne perustuvat ihanteisiin ja kummankin vaatimuksiin.
Tutkimukset kertovat, että 80 % pareista kokee, että heillä on parisuhteen säännöt, mutta vain 25 % keskustelee niistä.
Harjoitus: Parisuhteen säännöt ja totuuden puhuminen
Miksi?
Säännöistä keskusteleminen rakentavassa hengessä auttaa molempia näkemään, miten tärkeä mikäkin asia on.
Tässä harjoituksessa laaditte yhdessä helpot ja yksinkertaiset säännöt totuuden puhumisesta parisuhteessanne.
Miten?
Keskustelkaa parisuhteenne säännöistä. Käykää samalla rehellinen keskustelu valehtelemisesta parisuhteessa. Voitte halutessanne puhua muistakin tärkeäksi kokemistanne arvoista.
Tällaisen keskustelun voi käydä loukkaamatta ja varovaisesti. Voitte kertoa toisillenne, mistä haluatte tietää ja mistä ette.
Esimerkki
- Ole minulle rehellinen.
- Jos sinun on vaikeaa opetella olemaan rehellinen, voit tulla jälkikäteen kertomaan totuuden. En rankaise sinua siitä.
- Anna minulle aikaa vaikean totuuden kertomiseen.
- Jos pidät minusta tällaisena kuin olen, muistuta minua siitä usein. Tarvitsen sitä.
- Kerro, että arvostat minua, vaikka minun on joskus vaikeaa puhua totta.
Harjoitus: Korjaava keskustelu valehtelemisesta
Miksi?
Usein valehteluntarve vähenee, jos varmuus keskinäisestä kiintymyksestä ja sitoutumisesta lisääntyy.
Tämän harjoituksen avulla opitte puhumaan toisillenne vaikeista asioista sen sijaan, että jättäisitte ne kertomatta. Se voi lisätä luottamusta ja läheisyyttä.
Miten?
Kertokaa kumpikin toisillenne tilanne, jossa jätitte kertomatta puolisolle tärkeän asian. Korjaavan keskustelun tarkoitus on, että molempien pelot totuuden kertomisesta tulevat hyväksytyiksi.
Jos tarvitset enemmän aikaa asian sulatteluun, kerro se puolisollesi. Parisuhdetta hyödyttää se, että molemmat yrittävät sydämestään antaa anteeksi. Parisuhdetta ei hyödytä, jos yksi kokee olevansa parempi ja rehellisempi kuin toinen. Parisuhdeläheisyyttä taas lisää se, että kumpikin tunnustaa omaan tahtiinsa asioita, joissa tarvitsee toisen myötätuntoa ja tukea.