Skip to main content

Jiõččhåidd-programm

Millaiset ovat vanhemman ja lapsen roolit?

Vanhemman on tärkeää olla aloitteellinen vuorovaikutuksessa, sillä hänellä on vastuu vuorovaikutuksen suunnasta ja sävystä.

Vanhemman rooli

Vanhemman on tärkeää tehdä aktiivisesti aloitteita vuorovaikutukseen. Vanhemmalla on vastuu vuorovaikutuksen suunnasta ja sävystä, sillä lapsi ei kykene vielä valitsemaan käyttäytymismalliaan.

On hyvin tiedostettua, että vuorovaikutuksella on tärkeä merkitys lapselle. On kuitenkin hyvä muistaa, että vastavuoroinen kontakti oman lapsen kanssa on merkityksellinen ja tärkeä kokemus myös vanhemmalle.

Lapsen rooli

Vaikka vanhemmalla on suurempi vastuu vuorovaikutuksesta, on lapsellakin tärkeä rooli aktiivisena osallistujana.

Lapsi tekee pienestä pitäen aloitteita vuorovaikutukseen esimerkiksi hakemalla vanhemman katsetta sekä ääntelemällä ja koskettamalla. Kun vanhempi vastaa lapsen vuorovaikutusaloitteisiin, vahvistuu kokemus vastavuoroisuudesta.

Lapsen ei tule olla liialti vastuussa vuorovaikutusaloitteiden tekemisestä.

Muista

Lapsi tarvitsee vuorovaikutukseen pitkään aikuisen tukea, rajaamista ja innostamista.