Iešdikšunprográmma

Normaalisti elimistö käyttää voimavarojaan taloudellisesti, mutta uupuneena se ei onnistu. Tämä voi käynnistää kierteen, jossa useat elimistön säätelyjärjestelmät ajautuvat häiriötilaan.

Lääketieteen näkökulmasta uupumuksen oireet lukeutuvat toiminnallisiin häiriöihin. Tämä tarkoittaa sitä, että oireiden pitäisi poistua, kun tilanne helpottuu.

Tutkimusten mukaan pitkäkestoiseen stressiin kytkeytyy kuitenkin lukuisia erilaisia sairauksia, kuten sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia sekä autoimmuunisairauksia.

Kehon käsitys normaalista olotilasta häiriintyy

Nykyisin stressisairauksien kehittymisen ymmärretään olevan yhteydessä elimistön tasapainotilan muuttumiseen.

Kuorma ja tasapainotila 

Aiemmin uskottiin, että elimistö pyrkii aina palaamaan tasapainotilaansa. Tasapainotilaan palaamista kutsutaan homeostaasiksi. Myöhemmin on havaittu, että kuormituksen jatkuessa homeostaasi muuttuu.

Tasapainotilaan palaamisen sijaan keho alkaa sopeuttaa toimintaansa. Tällöin keho luo itselleen uuden tasapainotilan eli uuden normaalin, johon se palaa. Tätä uuteen muuttuneeseen tilaan pyrkimistä kutsutaan allostaasiksi.

Mitä kauemmin kuormitus kestää, sitä kauemmaksi tasapainotila normaalista siirtyy. Tällöin keho toimi aina vain suuremman kuormituksen alaisena. Tätä kuormitusta kutsutaan allostaattiseksi kuormaksi.

Uupumuksen vakavuus

Uupumuksen jatkuessa elimistön kantokyky joutuu yhä kovemmalle koetukselle. Uupumuksen vakavuusaste saattaa riippua yhtä paljon sen kestosta kuin oireiden voimakkuudestakin.

Pysäytä uupuminen ajoissa

Uupumusta kannattaa pyrkiä ehkäisemään. Ainakin sen kehittyminen kannattaa katkaista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kerran taloksi asetuttuaan on uupumus sitkeä seuralainen.

Eri tutkimusten mukaan uupumus oireilee usein vielä 8–10 vuoden päästäkin. Lievä uupumus ei romauta toimintakykyä, mutta uupuneena työskentely kuormittaa niin aivoja kuin muutakin elimistöä tavallista enemmän.

Jos tunnet olevasi uupumassa, älä päästä tilannetta etenemään romahdukseen asti. Hallittu hidastaminen ja pysähtyminen mahdollistaa usein myös hallitummat keinot tilanteen ratkaisemiseksi.