Skip to main content

Self-help program

6. Tunteiden tunnistaminen

Seksuaaliväkivalta herättää monenlaisia tunteita koskien itseä, tapahtunutta ja muita ihmisiä. Joskus tunteista tulee tietoiseksi vasta kun ne ovat sietämättömän voimakkaita. Vaikeiden tunteidenkin kanssa voi oppia olemaan läsnä niin, että niiden voima heikkenee.

Tunnetaitoharjoitukset

Tietoisuus kehon tuntemuksista auttaa tunteiden tunnistamisessa, jolloin tunteita voi pohtia itsekseen tai yhdessä ystävien ja läheisten kanssa. Ymmärtämisen ja hyväksymisen myötä omien tunteiden kanssa pärjää helpommin.

Tällä sivulla on kaksi harjoitusta, joiden avulla voit opetella tuntemusten ja tunteiden havainnointia. Voit tehdä ne molemmat tai valita toisen.

Harjoitus: Huomaa tuntemukset (13:33)

Miksi?

Tunteet tuntuvat kehossa. Erilaisten kehon tuntemusten huomaaminen on ensimmäinen askel tunteiden tunnistamisessa.

Tunteet viestivät erilaisista tarpeista, kuten esimerkiksi tarpeesta levätä, saada lohtua tai olla yhdessä muiden kanssa. Kun opit huomaamaan erilaisia tuntemuksia ja tunteita silloin, kun ne eivät ole vielä huomattavan voimakkaita, on sinun helpompi vastata omiin tarpeisiisi.

Kun olet havainnut, missä kohdassa kehoa tunne tuntuu, voit harjoitella puuttumaan kehosi tuntemukseen. Näin voit vaikuttaa tunteisiisi.

Esimerkki:

Ahdistus aiheuttaa lihasjännitystä -> kun tiedostat tämän, voit helpottaa oloasi tekemällä rentoutusharjoituksia.

Ahdistus vaikeuttaa hengittämistä -> kun tiedostat tämän, voit helpottaa oloasi tekemällä hengitysharjoituksia.

Miten?

Hakeudu paikkaan, jossa saat olla rauhassa. Voit tehdä harjoituksen istuen tai maaten.

Voit kuunnella harjoituksen nauhoitteelta tai lukea sen.

Toista tätä harjoitusta useamman kerran. Tunteiden tunnistaminen on prosessi, joka ottaa aikansa.

Huomaa, että joskus järkyttävän tapahtuman jälkeen kehoon keskittyvät harjoitukset voivat olla liian vaativia yksin tehtäviksi. Lopeta harjoituksen tekeminen, jos se tuntuu epämiellyttävältä.

Audio file

Harjoitus: Tunne fyysisenä esineenä (13:13)

Tavoite

Opit huomaamaan epämukavia tunteita ja ajatuksia sekä olemaan läsnä niiden kanssa. Tämä auttaa sinua pysymään rauhallisempana vaikeidenkin tunteiden keskellä.

Ohje

Hakeudu paikkaan, jossa saat olla rauhassa. Tee harjoitus istuen.

Voit kuunnella harjoituksen nauhoitteelta tai lukea sen.

Toista tätä harjoitusta useamman kerran. Tunteiden tunnistaminen on prosessi, joka ottaa aikansa.

Huom. Joskus järkyttävän tapahtuman jälkeen kehoon keskittyvät harjoitukset voivat olla liian vaativia yksin tehtäviksi. Lopeta harjoituksen tekeminen jos se tuntuu epämiellyttävältä.

Audio file

Muista

Kun opit huomaamaan ja tunnistamaan kehosi tuntemuksia, se auttaa sinua ymmärtämään mitä tunnet. Tunteidesi ymmärtäminen auttaa sinua pitämään kiinni rajoistasi ja pitämään huolta hyvinvoinnistasi.