Skip to main content

Self-help program

Miten tästä eteenpäin?

Olette nyt suorittaneet tämän omahoito-ohjelman loppuun. Hienoa!

Toivottavasti saitte hyödyllistä tietoa, uusia ideoita ja työkaluja. Teille sopivilta tuntuvien harjoitusten tekoa kannattaa jatkaa tulevaisuudessakin. Kiinnittäkää myös huomiota arjenhallintaan ja itsestänne huolehtimiseen.

Muista

Mikäli elämäntilanteen aiheuttama kuormitus tuntuu niin voimakkaalta, että voimavarat eivät riitä sen käsittelemiseen, älkää epäröikö hakea apua!

Miten toimimme, jos tämä ohjelma ei auttanut?

Kolmannen sektorin tuki

Vaikeissa elämäntilanteissa voi myös olla hyötyä sosiaalipalveluista tai kolmannen sektorin tukipalveluista ja vertaistuesta. Näitä ovat esimerkiksi:

Väestöliitto

Voit ottaa yhteyttä Väestöliiton parisuhdepalveluihin. Maksuttomia palveluita ovat mm chat, puhelin ja keskustelupalsta.

Katso videolta, kun Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kertoo, parisuhteen hoitoon olevista palveluista.

Seurakunnat

Perheneuvonnassa on mahdollista keskustella koulutettujen ammattilaisen kanssa parisuhteesi ja perheesi vaikeuksista tai oman elämäsi solmukohdista. Voit tulla yksin, parina tai perheenä. Palvelu on maksutonta eikä asiakkaalta edellytetä kirkon jäsenyyttä. 

'Parisuhteen palikat' on konkreettinen digitaalinen työkalu/ohjelma, jonka avulla voit hahmottaa ihmissuhteiden eri osa-alueita.

Muu tuki

 'Parisuhdekeskus Kataja' on parisuhdetyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö. Heidän palveluvalikoimasta löytyy mm parisuhdepuhelin, harjoituksia, kursseja ja vertaistukea.

Suomen Uusperheiden liitto ry järjestää vertaistukitoimintaa ja tukipalveluita kolmella alustalla: livekohtaamisina, puhelimitse ja verkossa.

Ammattilaiselta saatava apu

Haastavan elämäntilanteen aiheuttama kuormitus voi altistaa mielenterveyden ongelmille. Tällöin voi olla tarvetta ammattiavulle. Mikäli sinulla on jo hoitokontakti, kerro tuntemuksistasi omalle ammattilaisellesi.

Mikäli sinulla ei ole hoitokontaktia, kannattaa ottaa yhteyttä perusterveydenhuoltoon eli esimerkiksi terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai yksityiselle lääkäriasemalle. Lisätietoa avun hakemisesta löytyy mielenterveyspalvelut-osiosta.

Myös maksuttomat nettiterapiat ovat nopeasti saatavilla oleva tehokas apu moneen yleiseen mielenterveyden ongelmaan.

Kiitos!

Kaikkea hyvää jatkotyöskentelyynne ja iloa yhteiseen elämäänne!

Saitko apua parisuhteen hoidon omahoito-ohjelmasta?

Haluatko antaa meille palautetta tai kehitysehdotuksia sisällöistä? Otamme mielellämme niin ruusut kuin risutkin vastaan.