Skip to main content

Self-help program

6. Opi sanallistamaan tunteesi

Kun haastava tunne viriää, muuttuu aivojen toimintatila siten, että järjellinen ajattelu vähenee ja tunteeseen keskittyminen lisääntyy. Tällöin on tärkeää saada harkintakyky toimimaan.

Kun huomaat jonkin tunteen heräävän, pue se sanoiksi mielessäsi esimerkiksi näin: ”Alan raivostua. Nyt tuntuu päässä. Myös käsissä tuntuu. Niska jäykistyy.”

Tunteiden sanallistaminen auttaa ajattelemaan järkevästi. Kun harjoittelet sanallistamista, pystyt myös järkevästi miettimään, mikä on sopiva ja terve toimintatapa.

Päätä tavoitteesi

Tässä vaiheessa omahoito-ohjelmaa on todennäköistä, että olet jo päättänyt toimia siten, ettei mitään pahaa tapahdu, mikään ei mene rikki, kehenkään ei satu etkä tee mitään peruuttamatonta.

Voit myös päättää etukäteen, mikä on tavoitteesi hankalissa tilanteissa. Voit esimerkiksi päättää, että tavoitteesi on toisen kunnioittaminen. Palauta päätöksesi mieleen silloin, kun hankalat tunteet nousevat.

Kirjoita tavoitteesi mielessäsi tarralapulle. Nosta teksti mielessäsi näkyville, kun tunteet hyökyvät.

Lapset ja turvallisuus

Lasten kanssa toimittaessa yksi tärkeimmistä tavoitteista on turvallisuus. Jos lapsi kokee olonsa turvattomaksi vanhempansa seurassa, on hänen vaikea ottaa vastaan mitään tai rauhoittaa itseään.

Vanhemman tehtävänä on ensimmäisenä sanoa ja näyttää lapselle, ettei mitään pahaa ole nyt tapahtumassa. Turvallisuuden luominen kasvatustilanteissa on tärkeä tavoite ja muutosvoima.

Harjoitus: Tavoitteiden asettaminen

Miksi?

Tässä harjoituksessa opit asettamaan itsellesi tavoitteita. Aggressiontunteen noustessa pystyt keskittymään tavoitteisiisi.

Miten?

Mieti nyt, mitkä ovat itsellesi tärkeitä asioita niissä tilanteissa, joissa olet menettämässä malttisi.

Mieti, mitkä tavoitteet ovat sellaisia, jotka auttavat sinua tunteen keskellä.

Voit pohtia vastauksia mielessäsi tai kirjoittaa ne ylös.

Loading ...