Skip to main content

Self-help program

Miten vaikeudet ilmenevät?

Keskittymisvaikeuksien ilmeneminen on yksilöllistä. Se myös vaihtelee eri elämäntilanteissa. Herkimmin keskittymisvaikeudet näkyvät tarkkuutta tai pitkäjänteisyyttä vaativissa tehtävissä, kuten opinnoissa tai töissä.

Toisilla vaikutukset yltävät arkeen. Ajanhallinta voi olla vaikeaa, raha-asiat retuperällä tai koti jatkuvasti kaaoksessa. Täsmällisyyttä edellyttävissä, rutiininomaisissa töissä voi olla vaikeampaa pärjätä kuin joustavassa ja luovuutta arvostavassa työympäristössä.  

Toisia ulkopuolelta annetut toimintaohjeet ja aikataulut taas helpottavat. Tällöin ongelmat korostuvat niissä tilanteissa, joissa aikaansaaminen jää oman suunnittelun ja toteutuksen varaan.

Ikä ja elämäntilanne vaikuttavat  

Seuraavalla videolla (1:53) keskittymisvaikeuksia kokevat henkilöt kertovat, millä tavalla vaikeudet näkyivät heidän elämässään kouluikäisinä ja missä tilanteissa ne aikuisiällä tyypillisesti nousevat esiin.

Keskittymiskyvyn vaihtelu 

Oli keskittymisvaikeuden taustalla mitä hyvänsä, yleensä erityisen vaikeaa on keskittyä työläisiin ja tylsiin asioihin.  

Uusi harrastus, mielenkiintoinen kirja tai matkan suunnittelu voi viedä mukanaan siten, että keskittyminen onnistuu jopa useita tunteja. Sen sijaan tentissä tai tylsässä kokouksessa häiriötekijät tai omat ajatukset kaappaavat herkästi huomion.  

Päivät saattavat olla kiireisiä ja kaoottisia. Joskus asioiden hoitaminen onnistuu vasta viime hetkellä, jos silloinkaan. Tällöin on tyypillistä viivytellä ja keksiä syitä lykätä pakollisiakin tehtäviä. Monesti aloittaminen on vaikeinta ja alkuun pääsyn jälkeen helpottaa.  

Toiset innostuvat herkästi ja tempautuvat uusiin tekemisiin jatkuvasti. Alun innostuksen hiipuessa mukavatkin asiat saattavat jäädä kesken. Lopulta keskeneräisiä projekteja on paljon. 

Liiallinen keskittyminen 

Joskus keskittymisen säätelyn vaikeus ilmenee ylikeskittymisenä eli hyperfokuksena. Tuolloin tehtävään uppoudutaan niin perusteellisesti, että ajantaju ja käsitys ympäristöstä heikkenevät.  

Tällöin tehtävästä irrottautuminen voi olla vaikeaa ja keskeytykset ärsyttävät. Joku saattaa esimerkiksi siivota tuntikausia ja unohtaa tyystin sovitun tapaamisen. Joskus voidaan unohtua lukemaan tai pelaamaan pitkälle yöhön, vaikka aamulla olisi aikainen herätys.  

Ylikeskittyminen voi kohdistua myös epäolennaisuuksiin. On mahdollista jämähtää näpertämään pientä osaa ja unohtaa kokonaiskuva. Esimerkiksi esitelmää tehdessä saattaa jäädä hiomaan ulkoasua siten, että varsinaisen sisällön tekemiseen ei jää aikaa.  

Keskittyminen ja muistamisen ongelmat 

Muistiin tallentuminen edellyttää huomion kiinnittymistä opittavaan asiaan. Jos huomio harhailee hallitsemattomasti, ei asioita ehdi käsitellä ja liittää aiempaan tietoon. Syvällistä oppimista ei tapahdu.  

Keskittymisvaikeuden vuoksi paneutuminen tai oleellisen havaitseminen voi olla hankalaa. Työmuisti saattaa olla kapea. Tällöin mielessä pysyy keskimääräistä vähemmän tietoa kerrallaan. 

Vähemmän kiinnostaviin asioihin voi olla vaikea motivoitua. Käytössä voi olla huonosti toimivia opiskelutapoja. Joillakin asioiden mieleen palauttaminen tai hyödyntäminen esimerkiksi tentissä ei keskittymisvaikeuksien vuoksi onnistu.  

ADHD-oireet ja muisti 

Myös ADHD-oireistoon liittyvä kaoottinen arki, malttamattomuus ja turhautumisherkkyys voivat haastaa muistin tehokasta toimintaa.  

Oletko levoton, teetkö asioita hetken mielijohteesta?

Etenkin ADHD-oireisilla esiintyy keskittymisvaikeuksien lisäksi yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta.  

Yliaktiivisuus

Yliaktiivisuus voi olla levotonta liikehdintää. Siihen voi kuulua asennon jatkuvaa vaihtelua, jalalla rummuttelua tai jonkin asian hypistelyä käsillä. Joskus yliaktiivisuus on enemmän sisäistä levottomuutta, kuten ajatusten laukkaamista tai vaikeutta rauhoittua. 

Impulsiivisuus

Impulsiivisuus on taipumusta nopeaan ja harkitsemattomaan toimintaan. Se voi näkyä esimerkiksi malttamattomuutena, päälle puhumisena tai hallitsemattomina tunteenpurkauksina. Tunteet voivat aaltoilla ja saatat tehdä tai sanoa asioita, joita hetken päästä kadut. 

Harkitsemattomalla käytöksellä ja nopeilla päätöksillä voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia. Voi tulla riideltyä turhista asioista tai tehtyä hätiköityjä päätöksiä esimerkiksi raha-asioissa, opinnoissa, töissä tai ihmissuhteissa.