Skip to main content

Self-help program

Miten selvitä arjesta?

Eron keskellä voi olla haastavaa selviytyä arjesta. On asioita, jotka voivat auttaa.

Ihmissuhteet

  • Älä jää yksin. Ihminen tarvitsee muita rauhoittaakseen itseään silloin, kun mieli on kaaoksessa. Vaikka ei pystyisi puhumaan, voi pelkkä toisen läsnäolo auttaa.
  • Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka suhtautuvat elämään myönteisesti ja kuuntelevat sinua. On tärkeää, että voit puhua ja että toiset eivät kritisoi, ohjeista tai tuomitse sinua.

Rutiinit ja hoidettavat asiat

  • Tee lista eroon liittyvistä käytännön asioista. Laita listaan tärkeimmät asiat alkuun ja vähemmän tärkeät loppuun. Näin hahmotat paremmin, mitä sinun täytyy tehdä ja luot itsellesi tunnetta selviämisestä.
  • Pidä kiinni rutiineista. Kaoottisessa ja stressaavassa tilanteessa rutiinit ovat tärkeitä myös aikuisille. Rutiinit normalisoivat tilannetta ja antavat sinulle aikaa sulatella uutta elämänvaihetta.

Mielekkyys ja merkityksellisyys

  • Tee asioita, joista saat mielihyvää. Jaksaisitko esimerkiksi aloittaa uudelleen jonkin unohtuneen harrastuksen, josta olet aiemmin pitänyt?
  • Yritä löytää elämästä merkityksellisiä asioita. Eron jälkeen on tavallista kokea, että millään ei ole mitään väliä. On hyvä pysähtyä pohtimaan tätä kokemusta. Yritä löytää asioita, joilla on sinulle oikeasti merkitystä.

Haastavien tunteiden kanssa selviytyminen

  • Anna itsellesi paljon aikaa. Yleinen kysymys erokriisin yhteydessä on, kuinka kauan tämä helvetillinen tunne kestää. Tähän ei ole vastusta, mutta se vie aikaa. Ole rauhassa, mihinkään ei ole kiire.
  • Hae lohtua luonnosta. Tutkimuksissa on havaittu, että luonnossa liikkuminen vähentää stressiä ja laskee verenpainetta.
  • Yritä purkaa ja käsitellä tunteitasi kirjoittamalla.
  • Pura stressiä liikunnan avulla.
  • Muista, että aivot tarvitsevat välillä lepoa ahdistavista ajatuksista. Tee töitä sen verran kuin jaksat. Anna itsellesi lupa olla tehoton. Kerro työpaikallasi vaikeasta elämäntilanteestasi.

Yhdessäolo lasten kanssa

  • Suunnittele mukavia hetkiä lasten kanssa. Monet eronneet saavat lasten kanssa olemisesta paljon lohtua. Lapset ovat tässä hetkessä ja muistuttavat elämän jatkumisesta myös eron jälkeen.
  • Varaudu ennalta vaikeisiin hetkiin, kuten juhlapyhiin. Mieti, kenen kanssa voisit viettää aikaa, jos lapset eivät ole luonasi.

Itsestään huolehtiminen

  • Pidä huolta itsestäsi. Miten toimisit, jos olisit sairastunut flunssaan tai kuumeeseen? Luultavasti antaisit itsesi levätä, söisit hyvin, vähentäisit työtaakkaa ja olisit itseäsi kohtaan myötätuntoinen. Hoida itseäsi kuin hyvää ystävääsi.
  • Mieti, mitä tarvitset. Monesti eron kohdatessa toiset ihmiset alkavat kertomaan sinulle, mitä sinä tarvitset. Kuuntele itseäsi ja mieti, mikä sinusta tuntuu hyvältä. Tähän ei ole oikeita vastauksia. Jokainen on hieman erilainen siinä, mitä kriisitilanteessa toivoo ja tarvitsee.

Vältä päihteitä

  • Kun ahdistus ja suru ovat voimakkaammillaan, voi päihteiden tuoma helpotus tuntua hyvältä. Alkoholi kuitenkin pahentaa ja pitkittää ahdistusta. Se vie myös pois kokemusta siitä, että pystyy hallitsemaan tilanteen.

Seuraavalla videolla Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kertoo konkreettisia keinoja, joiden avulla voi pitää itsestään huolta kriisin keskellä.