Skip to main content

Self-help program

8. Pohdi merkityksellisiä asioita elämässäsi

Eteenpäin suuntaaminen voi olla hankalaa, jos ei ole karttaa ja kompassia, jotka näyttäisivät tämänhetkisen sijainnin sekä suunnan, johon jatkaa.

Masennukseen kuuluu, että aiemmin tärkeät asiat menettävät merkityksensä ja elämän suunta ja mielekkyys katoavat. Tällöin pysähtyminen merkityksellisten asioiden ja arvojen ääreen voi auttaa.

Oman elämän merkitykselliset asiat ja arvot

Oman elämän merkitykselliset asiat ja arvot ovat asioita, joita pidämme elämässämme tavoittelemisen arvoisina ja tärkeinä. Nämä voivat liittyä esimerkiksi parisuhteeseen, perhe-elämään, työelämään tai vapaa-aikaan. Ihmisten arvostamat asiat ovat erilaisia, ja niitä on monia.

Kulttuuri, jossa elämme, vaikuttaa arvoihin, mutta jokaisella on silti oma arvomaailmansa. Pysähtyminen arvojen ääreen on siksikin tärkeää, että joskus käy niin, että elää siten kuin ajattelee, että pitäisi elää.

On hyvä miettiä, mitä itse oikeasti arvostaa.

Masennukselle on tyypillistä, että ei välttämättä jaksa toimia arvojensa mukaisesti. Vaikka arvostaisi ystävyyssuhteita, ei välttämättä löydä voimavaroja ystävien tapaamiselle.

Arvostamiensa asioiden pohtiminen voi luoda merkitystä elämään silloin, kun merkitys on hukassa. Se voi myös toimia tiennäyttäjänä kohti sitä elämää, jota haluaisi elää.

Pysähdy nyt seuraavan tehtävän avulla pohtimaan, mikä on sinulle tärkeää ja mitä asioita arvostat.

Harjoitus: Merkitykselliset asiat elämässäni

Tavoite

Selkeytät itsellesi tärkeitä asioita.

Ohje

Pohdi, mitä asioista arvostat ja pidät merkityksellisinä omassa elämässäsi. Merkitykselliset asiat voivat liittyä esimerkiksi parisuhteeseen, perhe-elämään, työelämään tai vapaa-aikaan.

Merkityksellisiä asioita voivat olla esimerkiksi

  • perhe
  • parisuhde
  • työ ja opiskelu
  • itsensä kehittäminen
  • yhteiskunnallinen osallistuminen
  • esteettisyys
  • henkisyys ja yhteys johonkin suurempaan
  • vakaus ja turvallisuus
  • uusien kokemusten saaminen
  • terveys

Mieti nyt, mitkä ovat sinulle merkityksellisiä asioita

Loading ...

Nyt olet pohtinut oman elämäsi merkityksellisiä asioita. Seuraavaksi voit miettiä, miten voisit alkaa konkreettisesti toimimaan niiden mukaisesti.

Valitse asia, joka on sinulle tällä hetkellä tärkeä ja jota haluat ja voit lähteä toteuttamaan. Mieti, mikä voisi olla pieni askel tämän asian ohjaamaan suuntaan.

Harjoitus: Merkityksellisten asioiden toteuttaminen

Tavoite

Löydät keinoja elää arvojesi mukaisesti.

Ohje

Valitse itsellesi merkityksellinen asia, joka on sinulle tällä hetkellä tärkeä ja jota haluat ja voit lähteä toteuttamaan.

Pohdi, mikä voisi olla pieni askel tämän asian ohjaamaan suuntaan.

Loading ...