F31 Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä käytetään myös nimeä bipolaarihäiriö. Sillä tarkoitetaan pitkäaikaista psykiatrista sairautta, jota aikaisemmin kutsuttiin maanis-depressiivisyydeksi. 

Kaksisuuntaisiin mielialahäiriöihin kuuluu masennusjaksojen ja mielialan kohoamisjaksojen vaihtelua. Jaksojen välissä voi olla oireettomia tai lievien oireiden kausia. 

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä ilmenee kahta eri tyyppiä. Toisessa masennusjaksojen lisäksi esiintyy myös maniajaksoja. Toisessa taas masennusjaksojen lisäksi on lievempiä mielialan kohoamisjaksoja eli hypomaanisia jaksoja. 

Kummassakin voi ajoittain ilmetä myös sekamuotoisia jaksoja. Niissä masennusoireet ja mielialan kohoamisoireet ilmenevät samanaikaisesti tai vaihtelevat voimakkaasti lyhyen ajan sisällä.   

Kriteerit 

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosiin vaaditaan toistuvia maniajaksoja, hypomaniajaksoja tai sekamuotoisia jaksoja. 

Jos kyseessä on ensimmäinen mielialan kohoamisjakso, asetetaan diagnoosiksi yleensä mania (F30) tai hypomania (F30.0). 

Jotta manian diagnoosi voidaan asettaa, täytyy mielialan olla selvästi kohonnut tai ärtynyt vähintään viikon ajan tai niin huomattavasti, että tarvitaan sairaalahoitoa. 

Lisäksi diagnoosiin vaaditaan, että esiintyy seuraavia manian oireita:  

• toimeliaisuuden lisääntyminen tai fyysinen rauhattomuus 
• lisääntynyt puheliaisuus 
• ajatuksenriento tai tunne kiihtyneestä ajatustoiminnasta 
• sosiaalinen estottomuus 
• lisääntynyt sukupuolinen halukkuus tai holtittomuus 
• vähentynyt unentarve 
• kohonnut itsetunto tai suuruuskuvitelmat 
• häiriöherkkyys tai jatkuvat muutokset toiminnassa tai suunnitelmissa 
• uhkarohkea tai vastuuton käyttäytyminen, jonka riskejä henkilö ei havaitse 

Maniaoireiden lisäksi voi esiintyä myös psykoottisia oireita, kuten harhaluuloja tai harha-aistimuksia. 

Hypomanian oireet muistuttavat maniaa, mutta ovat lievempiä. Ne kuitenkin poikkeavat merkittävästi henkilön tavanomaisesta käyttäytymisestä.  

 Sekamuotoisissa jaksoissa esiintyy hypomania- tai maniaoireiden lisäksi masennuksen oireita. 

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksot eivät eroa oireiltaan tavallisista masennustiloista.  

Sairauden kulku ja ennuste 

Noin 1 % aikuisista sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Suurimmalla osalla ensimmäinen sairausjakso ilmenee 15–35 vuoden ikäisenä. 

Sairaus on osin perinnöllinen. Sille saattavat altistaa myös traumaattiset kokemukset lapsuudessa sekä huomattavan kuormittavat elämäntapahtumat. 

Sairauden kulussa on tyypillistä alttius uusille sairausjaksoille. Niiden esiintyvyys on kuitenkin yksilöllistä. Toistuvilla sairausjaksoilla on usein huomattavia vaikutuksia elämään, kuten työhön ja ihmissuhteisiin.  

Maniajaksoja edeltää usein esioireiden vaihe, joskin mania voi alkaa myös hyvin äkillisesti. Esioireet vaihtelevat yksilöllisesti. Tavallisia esioireita ovat lisääntynyt aktiivisuus, vähentynyt unentarve ja kohoava mieliala. 

Masennusjaksot muistuttavat tavallisia masennustiloja, ja kestävät keskimäärin kuusi kuukautta. Niihin liittyy mielenkiinnon menettämistä, mielihyvän puuttumista ja poikkeuksellista väsyneisyyttä.    

Omahoito ja hoito 

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoito toteutetaan pääasiassa psykiatrian poliklinikalla tai mielenterveyspalveluissa. Sekä masennusjaksoissa että maanisissa ja sekamuotoisissa jaksoissa on akuuttivaiheissa keskeisimmällä sijalla lääkehoito.

Lääkehoito

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön eri sairausvaiheissa voidaan käyttää mielialaa tasaavia lääkkeitä, kuten valproaattia tai litiumia, tai niin sanottuja toisen polven psykoosilääkkeitä. Joskus käytetään näiden yhdistelmiä.  

Masennusvaiheen hoidossa käytetään joskus mielialaa tasaavan lääkkeen ja masennuslääkkeen yhdistelmää. Tavanomainen masennuslääkehoito ei yksinään sovellu kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivälle. 

Tärkeää on tunnistaa ja tuntea alttius uusiin sairausjaksoihin. 

Akuuttivaiheiden oireet saadaan yleensä hyvin hallintaan. Vaiheissa, jolloin oireita ei esiinny, pyritään estämään sairausvaiheiden uusiutuminen niin sanotulla ylläpitohoidolla. 

Ylläpitolääkehoidossa käytetään usein samoja lääkkeitä kuin sairausvaiheen hoidossa.  

Psykologiset hoidot 

Lääkehoidon lisäksi erilaiset psykologiset hoitomuodot ovat usein ylläpitohoidossa keskeisiä. 

Yksilö- ja ryhmämuotoisesti toteutettujen potilasopastusten ja terapiamenetelmien avulla pyritään tukemaan sairastuneen kykyä sopeutua tilanteeseensa.  

Lisäksi erilaisilla oireidenhallintaohjelmilla voidaan merkittävästi lisätä sairauden hallintaa ja akuuttivaiheiden mahdollisimman varhaista toteamista. 

Ylipäätään tärkeitä sairauden hyvän hallinnan välineitä ovat 

• tiedon antaminen sairauden luonteesta ja hoidosta 
• varhainen alkavien sairausjaksojen varomerkkien tunnistaminen 
• lääkehoidon optimaalinen toteuttaminen 
• sairastuneen läheisten sopeutumisen tukeminen