F29 Määrittämätön ei-elimellinen psykoottinen häiriö

Määrittelemättömän ei-elimellisen psykoottisen häiriön diagnoosi on tavallisesti alkudiagnoosi, joka määritellään psykoosioireista kärsivälle. Kun käsitys oireista ja niiden kulusta tarkentuu, voidaan diagnoosiakin tarkentaa.  

Kriteerit 

Diagnoosin taustalla on psykoottisia oireita, kuten 

• harhaluuloja 
• aistiharhoja 
• hajanaista puhetta, esimerkiksi toistuvaa syrjähtelyä tai epäyhtenäisyyttä 
• selvästi hajanaista tai outoa käyttäytymistä 
• motorista jäykkyyttä tai kiihtyneisyyttä 
• tunneilmaisujen latistumista, puheen köyhtymistä tai tahdottomuutta 

Diagnoosi voidaan asettaa, jos henkilöllä ei ole aiemmin todettu psykoottista häiriötä ja oireet eivät heti selity vaikkapa skitsofrenialla tai päihteiden käytöllä.  

Sairauden kulku ja ennuste 

Diagnoosin taustalla voi olla monia erilaisia häiriöitä. Niiden kulku ja ennuste eroavat toisistaan. 

Diagnoosin tarkentuessa myös ennuste tarkentuu. Joka tapauksessa diagnoosi asetetaan vain vakavien oireiden kohdalla, joten tilannetta on syytä arvioida perusteellisesti.  

Määrittämättömän ei-elimellisen psykoottisen häiriön diagnoosi saatetaan asettaa esimerkiksi seuraavissa tilanteissa: 

• Skitsofreniaan liittyvän ensimmäisen psykoosijakson alkuvaiheessa. 
• Psykoottisessa masennuksessa ennen kuin diagnoosi on tarkentunut 
• Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ennen kuin diagnoosi on tarkentunut. Tällöin psykoottisuutta voi esiintyä sekä masennusjaksojen että maniajaksojen yhteydessä. 

Omahoito ja hoito 

Häiriöt, joiden seurauksena diagnoosi asetetaan, vaativat omanlaistaan hoitoa. 

Psykoosilääkkeet ovat keskeinen hoitomuoto. Niitä käytetään sekä akuuttivaiheissa että usein myös toipumisen jälkeen, jolloin tarkoituksena on vähentää uuden sairausvaiheen riskiä.  

Yleensä akuuteista psykoottisista oireista kärsivää hoidetaan sairaalassa oireiden vakavuuden vuoksi. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, jos henkilö on vaaraksi itselleen tai muille. Usein psykoottisista oireista kärsivä ei itse koe tarvitsevansa hoitoa, jolloin hoito voidaan toteuttaa tahdonvastaisesti.  

Oireiden vähentyessä hoito jatkuu yleensä avohoidossa. Avohoidossa saatetaan vielä alkuvaiheessa käyttää määrittämättömän ei-elimellisen psykoottisen häiriön diagnoosia. 

Viimeistään avohoidossa pyritään diagnoosia kuitenkin tarkentamaan tutkimusten avulla. Diagnoosin tarkentuessa hoitoa kohdistetaan tarpeiden mukaisesti.