Skip to main content

Self-help program

Mistä unettomuus johtuu?

Unettomuuden taustalla saattaa olla useita syitä. Terveysongelmat sekä stressaavat elämäntilanteet ja muutokset altistavat unettomuudelle. Satunnainen unettomuus on tavallista, kun elämässä on stressiä.

Stressi ja huolet 

Unettomuus liittyy usein erilaisiin stressaaviin tilanteisiin, huoliin tai suruihin. Esimerkiksi koeviikko, uudet opinnot, muutto tai ero seurustelukumppanista voi aiheuttaa unettomuutta. 

Unettomuus on tavallinen reaktio vaikeassa tilanteessa ja menee usein ohi itsekseen. Unettomuus voi pitkittyä erityisesti silloin, jos nukkumaanmenoa alkaa jännittää etukäteen. 

Valvominen 

Yleinen syy unettomuuteen on myöhään valvominen ja siitä johtuva vaikeus nukahtaa riittävän aikaisin. Valvomiseen voivat johtaa esimerkiksi harrastukset, some, videoiden tai sarjojen katsominen tai ajan viettäminen kavereiden kanssa.  

Viivästynyt vuorokausirytmi 

Valvominen voi johtua viivästyneestä vuorokausirytmistä. Tällöin kyse ei ole varsinaisesta unettomuudesta. Mikäli ihminen menee nukkumaan itselleen sopivaan aikaan ja voi nukkua pitkään, saa hän nukuttua hyvin ja riittävästi. Viivästyneestä vuorokausirytmistä tulee ongelma, jos on herättävä aikaisin. 

Epäsäännöllinen elämänrytmi 

Epäsäännöllinen elämänrytmi voi myös altistaa unettomuudelle. Jos valvoo viikonloppuisin aamuyöhön saakka, on todennäköistä, ettei arkena nukahda riittävän aikaisin. Sisäinen kello ei tunne eroa arjen ja viikonlopun välillä. 

Mielenterveyden vaikeudet 

Unettomuus voi liittyä myös mielenterveyden haasteisiin, kuten ahdistukseen tai masennukseen.  

On syytä hakea apua, mikäli epäilet itselläsi ahdistus- tai masennusoireita. 

Oireet, sairaudet ja lääkitykset 

Joskus unettomuus aiheutuu sairaudesta, kuten uniapneasta tai epilepsiasta. Myös kipua aiheuttavat sairaudet tai vammat voivat haitata nukkumista. 

Kivuliaat kuukautiset tai voimakas PMS-oireilu voivat aiheuttaa unettomuutta ja heikentää unen laatua. 

Erilaiset lääkitykset voivat aiheuttaa unettomuutta. Jotkin ADHD-lääkkeet voivat haitata unta, vaikka lääke olisi otettu aamulla. Tämä koskee myös masennuksen tai ahdistuksen hoidossa käytettyjä SSRI-lääkkeitä sekä ehkäisypillereitä. Myös päihteet voivat aiheuttaa unettomuutta. 

Levottomat jalat -oireyhtymä voi myös hankaloittaa nukahtamista. 

Jos epäilet sairauden tai lääkityksen haittaavan nukkumistasi, ole yhteydessä terveydenhuoltoon. 

Elämäntavat 

Se, mitä tekee valveilla ollessaan, vaikuttaa nukkumiseen. Esimerkiksi liian vähäinen liikunta tai liiallinen kofeiini voivat aiheuttaa unettomuutta. 

Elektroniset laitteet ja media 

Puhelimen tai muun medialaitteen käyttäminen myöhään illalla voi haitata unentuloa. Television, tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen valo voi estää melatoniinin eritystä. Keho voi luulla, että on päivä. Siksi uni ei tule. 

Ahdistavat, jännittävät tai erityisen innostavat mediasisällöt voivat virkistää ja estää nukahtamisen. Ilta olisikin hyvä varata rauhoittumiselle. Sijoita jännittävien sisältöjen katselu muualle päivään. 

Epämukava nukkumisympäristö 

Unta voi haitata myös nukkumisympäristön epämukavuus. Parhaiten nukkuminen onnistuu tilassa, joka on riittävän hämärä ja jonka lämpötila on miellyttävä. 

Unettomuus voi johtua monista syistä

Unettomuudelle ei ole yhtä ainoaa syytä. Unettomuus voi liittyä esimerkiksi stressaavaan elämäntilanteeseen, sairauksiin, unta häiritsevään nukkumisympäristöön tai elämäntapoihin.