Skip to main content

Self-help program

5. Muihin tukeutuminen

Läheisten seura ja tuki on tarpeen kriisissä. Puhuminen auttaa usein jäsentämään omia ajatuksia ja näkemään selvemmin uusia vaihtoehtoja. Se antaa myös muille mahdollisuuden auttaa.

Vinkkejä muihin tukeutumiseen 

1. Sinä päätät, kenelle puhut 

Pohdi, kenelle puhuminen tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Voisitko puhua esimerkiksi perheenjäsenelle, sukulaiselle, kaverille tai tutulle ammattilaiselle, kuten opettajalle tai kuraattorille? 

2. Vain sinä tiedät, mitä haluat kertoa 

Voit valita itse, mitä asioita haluat jakaa muille. Voit kertoa tilanteesta myös yleisellä tasolla. Usein apua on jo siitä, että kertoo toiselle, että on paha olla. Voit aloittaa siitä ja kertoa halutessasi myöhemmin lisää. 

3. Valitse sopiva paikka puhua 

Usein vaikeasta asiasta on helpompi kertoa, jos on miettinyt etukäteen, milloin asian voisi ottaa esille. Usein hyvä hetki on silloin, kun toisella ei ole kiire ja paikka on rauhallinen.  

4. Kerro, mitä toivot toiselta 

Voit aloittaa kertomalla, mistä aiot seuraavaksi puhua. Voit esimerkiksi sanoa: "Haluaisin kertoa sinulle yhdestä jutusta, jonka kertominen on hankalaa, mutta sen jakaminen merkitsisi minulle paljon." Kerro myös toiselle, jos kertominen jännittää. 

Kerro myös, mitä toivot kuulijalta. Esimerkiksi: ”Toivoisin, että vain kuuntelisit ja olisit siinä. En halua kertoa nyt enempää, vaan haluan jatkaa tämän jälkeen päivää normaalisti.” 

5. Ole muiden seurassa 

Vaikka et haluaisi kertoa tilanteestasi toisille, pyri olemaan vetäytymättä kokonaan omiin oloihisi. Usein vetäytyminen pahentaa oloa pitkällä aikavälillä. 

Kun tuntuu siltä, että kukaan ei ymmärrä 

Jos sama kriisi koskettaa myös toista henkilöä, on usein hyvin arvokasta jakaa kokemuksia. Tällöin voi saada sellaista ymmärrystä, mitä muilta ei saa. Vertaistukea voi hakea myös etänä esimerkiksi verkon keskusteluryhmien kautta.  

Jos et halua jakaa kokemuksiasi toisen kanssa, voit purkaa ajatuksiasi ja tunteitasi esimerkiksi kirjoittamalla, piirtämällä tai liikkumalla. 

Harjoitus: Vaikeasta asiasta puhuminen

Miksi?

Kriisin tai vaikean tilanteen keskellä on normaali reaktio vetäytyä tai tuntea olonsa yksinäiseksi. Harjoituksen videolla (3:26) psykologi antaa viisi vinkkiä, joiden avulla vaikeasta asiasta kertominen toiselle henkilölle voi helpottua. 

Muille puhuminen voi tuntua vaikealta ja jännittävältä. Kun valmistaudut keskusteluun etukäteen, on keskustelun aloittaminen helpompaa. Opit tässä harjoituksessa avautumaan vaikeasta asiasta.

Miten?

Video sisältää pohdintatehtäviä, joiden aikana kannattaa pysäyttää video ja tehdä muistiinpanoja. Se voi lisätä harjoituksesta saatavaa hyötyä. Voit käyttää apunasi harjoituksen vastauskenttiä. Lue alla olevat kysymykset ja pohdi niihin vastauksia.

Loading ...

Muista

Läheisten seura ja tuki on kriisissä tarpeen. Sinä itse päätät, kenelle, missä ja milloin haluat asioistasi puhua.