Skip to main content

Tunnesäätelytaitojen tukeminen koulussa

Kaikki oppilaat voivat joutua välillä tunteiden valtaan. Silloin käyttäytymisen säätely ei onnistu. Hankalilta tuntuvien tunteiden sietäminen ja oman toiminnan sääteleminen on vaikeaa. Tunteidensäätelyn opetteleminen on lapsuudessa ja nuoruudessa jatkuva kehitystehtävä.

Tämä teksti auttaa koulun aikuisia tukemaan nepsypiirteistä oppilasta. Ohjeiden avulla voi kuitenkin tukea muitakin oppilaita tunteiden säätelyn harjoittelussa. 

Keskeiset asiat

1. Tunteiden säätelyn ollessa vaikeaa, oppilas hermostuu herkästi. Hän saattaa myös kieltäytyä erilaisista toiminnoista. Pettymyksen sietäminen on usein erityisen vaikeaa.  

2. Vihaisen käyttäytymisen taustalla on yleensä muita, hauraampia tunteita. Oppilas pyrkii suojaamaan näitä voimakkaalla reaktiolla. 

3. Tunteiden säätelyn vaikeuksien taustalla on usein 

  • puutteita taidoissa, jotka liittyvät tunteiden tunnistamiseen ja käsittelemiseen 
  • puutteita vuorovaikutustaidoissa, esimerkiksi vaikeuksia neuvottelemisessa ja avun pyytämisessä 

4. Kaikki ihmiset hyötyvät uusien tunnetaitojen harjoittelusta ja olemassa olevien tunnetaitojen vahvistamisesta. Keinoja siihen ovat

  • tunteiden nimeäminen 
  • tunteiden tunnistaminen 
  • toimiminen voimakkaiden tunteiden kanssa 
  • rauhoittumisen taidot 
  • tilanteiden selvittäminen

Miten tunteiden säätelyn vaikeus näkyy koulussa? 

Oppilas voi 

  • suuttua herkästi 
  • turhautua, jos oma työskentely ei suju 
  • jumiutua tai käyttäytyä joustamattomasti, jos tilanne ei suju niin kuin hän ajatteli 
  • sietää heikosti kritiikkiä ja ohjausta 
  • kuormittua kaikista voimakkaista tunteista, myös esimerkiksi riemusta 
  • ajatella negatiivisesti itsestään  
  • hautoa kostoa, kun kokee jonkin asian olevan epäreilu 
  • kokea voimakkaasti asian, joka on opettajan näkökulmasta pieni kielto tai este  

Nämä voivat näkyä muun muassa siten, että oppilas 

  • kieltäytyy tehtävistä 
  • on lyhytjännitteinen, jolloin suunnitelmallinen tekeminen on vaikeaa 
  • näyttää tunteitaan hyvin niukasti tai totutusta poikkeavalla tavalla – esimerkiksi hymyilee, kun sattuu 
  • ei koe iloa opettajan ehdottamasta kivasta tekemisestä  
  • puhuu uhmakkaasti, uhkaavasti tai muuten epäsopivasti 
  • huutaa, itkee ja raivoaa 
  • heittelee tai repii koulukirjoja, monisteita tai tavaroita 
  • yrittää satuttaa itseään tai toisia  
  • kieltäytyy puhumasta  
  • ei pysty vastaanottamaan myönteistä palautetta  
  • vetäytyy tilanteissa – esimerkiksi lukittautuu riidan päätteeksi koulun vessaan  
  • karkaa koulun pihalle tai pois koulun alueelta 
  • soittaa kotiin hankalan tilanteen päätteeksi 

Tunnemyrskyjen selvittäminen voi olla vaikeaa, koska lapsi pyrkii pakenemaan tilanteista. Myös palautuminen neutraaliin tunnetilaan saattaa viedä opettajan näkökulmasta huomattavan pitkään. 

Mitä opettaja voi tehdä? 

Opettajan oma reaktio ja käyttäytyminen

Tärkeintä oppilaan tunnesäätelyvaikeuksien kohtaamisessa on, että aikuinen säätelee omia tunteitaan ja mallintaa rauhallista käyttäytymistä. On varottava, ettei aikuisesta tule tilannetta kiihdyttävä tekijä.  

Aikuisen suuttumus tai tuomitseva reaktio voi kiihdyttää tai ylläpitää oppilaan tunnereaktiota. Oppilaan tunnepurkausta ei tule ottaa henkilökohtaisesti. Tilannetta kannattaa tutkailla objektiivisesti. Toisen aikuisen läsnäolo tilanteessa helpottaa ammatillisuuden ylläpitämistä. 

Miten kannustavasti kohdata oppilasta?

  • Opettaja voi suojata herkästi kiihtyvää oppilasta siirtämällä tämän tai muut oppilaat pois tilanteesta.
    • Tällöin oppilas ei satuta toisia tai menetä kasvojaan käytöksensä takia.   
  • Oppilasta auttaa, jos hän oppii tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan.
    • Se kehittää taitoa ilmaista tunteitaan sanallisesti. Koulun aikuisten tulee mallintaa tätä taitoa.  
  • Oppilaan tunteita voi sanoittaa, ja tilanteeseen voi tarjota apukeinoja.
    • Opettaja voi sanoa esimerkiksi “Minusta näyttää siltä, että olet vihainen”.
    • Kannattaa välttää suoria tulkintoja, kuten “Sinä olet vihainen”. 
  • Oppilaalle on apua myös siitä, että on sovittu etukäteen, millä keinoilla aikuinen voi auttaa tai miten toimitaan, jos tunteiden säätely on vaikeaa.

Ympäristön ja tavoitteiden muokkaaminen 

  • Ennakointi ja rutiinit auttavat oppilasta tunnistamaan tilanteita, joissa voimakkaita tunnereaktioita tulee.  
    • Rutiinit voivat auttamaan oppilasta sietämään erilaisia tilanteita. Silloin satuttava tai rikkova toiminta jää tekemättä.  
  • Luokassa tai oppilaalla itsellään voi olla käytössään tunnemittari.
    • Tunnemittarilla voidaan viestiä haastavan tilanteen muuttumista.
    • Mittarin käyttöä pitää harjoitella yhdessä oppilaan kanssa.  
  • Ristiriitatilanteiden selvittäminen Mitä tapahtui -ketjun avulla antaa oppilaalle mahdollisuuden kertoa oman näkemyksensä tilanteesta.
    • Samalla lapsi oppii kuuntelemaan myös toisen näkökulmaa.
    • Tämä menetelmä on kuvattu alla olevassa Mitä tapahtui -pdf:ssä.
  • Sallitut keinot, joilla tunnetta voi purkaa, tulee pohtia etukäteen.
    • Pyyhekumin murustaminen, paperin repiminen tai liikkuminen voidaan sallia, jos se tapahtuu muita häiritsemättä.
    • Mahdolliset positiiviset keinot vaikean olon purkamiseen ovat sekä koulun aikuisten että oppilaiden käytössä.
    • Näitä voivat olla esimerkiksi ikkunasta ulos tuijottaminen, juokseminen, käsillä seisonta, seinän työntäminen ja venyttely. 
  • Myös yhdessä suunniteltu rauhoittumispaikka koulussa auttaa oppilasta tunteisiin liittyvän käyttäytymisen säätelyssä.
    • Oppilaalla voi olla myös turva-aikuinen, jonka luokse on mahdollista mennä.  

Muista

Voimakkaasti tunteva lapsi on usein myös 

  • kauniilla tavalla herkkä 
  • voimakkaasti iloitseva ja innostuva 
  • aikuisen avun tarpeessa omien tunteidensa kanssa 

Harjoituksia tunteiden säätelyn tukemiseksi koulussa

Harjoituksia voi hyödyntää

  • ryhmässä ennaltaehkäisevästi
  • yksilön tukena esimerkiksi opiskeluhuollossa

Koleillaan yhdessä

Tutkitaan yhdessä koulussa -harjoituksen avulla voit saada lisää tietoa oppilaan omista kokemuksista, jotka liittyvät tunnetaitoihin.  Harjoituksen voi jakaa ryhmälle täytettäväksi tai täyttää yhden oppilaan kanssa yhdessä keskustellen.

Opetellaan tunnistamaan ja nimeämään perustunteita. Samalla opetellaan havaitsemaan, miltä tunteet tuntuvat kehossa.

Opetellaan kuvaamaan omien tunteidensa voimakkuutta. Harjoitus auttaa kertomaan omista tunteista esimerkiksi koulun aikuisille.

Opetellaan tunnistamaan, milloin keho on rento ja milloin se on jännittynyt. Apuna käytetään leikkiä, jossa vuorotellen jännitetään ja rentoutetaan lihaksia.

Opetellaan hengityksen rauhoittamisen avulla rauhoittamaan mieltä ja kehoa.

Aikuisten toiminta 

Tunnesäätelyvaikeus voi aiheuttaa oppilaalle hankalia tilanteita, epäonnistumisen kokemuksia ja vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, oppilas tarvitsee tukea myös opettajalta.

Ennakoinnin tavoitteena on vähentää oppilaan aistiherkkyydestä johtuvaa kuormittuneisuutta koulussa.

Haastavat tilanteet 

Tehdään yhdessä haastaviin tilanteisiin selkeä ohje ja sovittu toimintatapa. Oppilaalle on apua myös siitä, jos yhdessä on etukäteen sovittu, millä keinoilla aikuinen voi auttaa, miten yhdessä toimitaan.

Turvapaikan avulla voidaan ennaltaehkäistä hankalia tilanteita ja haastavaa käytöstä. Tukikeinon tavoitteena on suunnitella oppilaalle paikka rauhoittumiseen ja hermoston rauhoittamiseen.

Hankalan tilanteen jälkeen yksilöllisesti tehtävän harjoituksen avulla oppilaan on helpompi tulla ymmärretyksi sekä vähitellen kehittää itsesäätelytaitoja. 

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia. 

Nettiterapia

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös