Self-help program
Lainaatko tai annatko rahaa muille?
Rahaa lainataan tai annetaan usein lähisukulaiselle, ystävälle tai muulle läheiseksi koetulle ihmiselle. Monet haluavat tukea aikuisia lapsiaan taloudellisesti.
Painostus ja pakottaminen
Voi myös olla tilanteita, joissa joku painostaa tai pakottaa rahan antamiseen. Usein painostus lisääntyy vähitellen. Sitä voi olla aluksi vaikea huomata tai tunnistaa. Tilanne herättää häpeää ja syyllisyyttä, mikä vaikeuttaa avun hakemista.
Jokaisella on kuitenkin oikeus huolehtia itsestään ja tehdä päätökset omista raha-asioistaan.
Lainaamista ja antamista voi olla vaikea lopettaa
Kun rahan antaminen ja lainaaminen on jatkunut pitkään, on siitä usein vaikea irrottautua. Lopettaminen voi tuntua vaikealta, vaikka olisit tehnyt sitä vapaaehtoisesti. Useimmiten rahansaajalla on joitakin tärkeitä tarpeita, joita hän kertoo täyttävänsä sinulta saamallasi avustuksella. Se voi olla totta.
Olet saattanut havaita, että omat rahasi eivät riitä. Ehkä olet jo yrittänyt lopettaa rahan antamista. Olet saattanut suunnitella ottavasi asian puheeksi. Kun tilanne on tullut vastaan, on toisen avuntarve voinut herättää sinussa halun auttaa, ja oma tilanteesi on unohtunut.
Ongelmat eivät ratkea antamalla rahaa
Jatkuva rahanlainaus voi myös olla merkki siitä, että lainaajalla on omia rahankäyttöön tai taloudenhoitoon liittyviä ongelmia. Rahan antamisen tai lahjoittamisen sijaan hänet voi ohjata lukemaan tätä omahoito-ohjelmaa ja hakemaan itselleen apua.
Muista
Sinulla on oikeus huolehtia itsestäsi, vaikka lähelläsi olisi ihminen, joka tarvitsee myös apua.