Skip to main content

Self-help program

Mistä paniikki johtuu?

Paniikkihäiriö alkaa yleisimmin varhaisaikuisuudessa, mutta voi ilmetä missä iässä tahansa. Paniikkihäiriön kehittymiselle ei ole yksittäistä syytä. Sen syntyyn vaikuttaa moni asia.

Perimä ja ympäristötekijät

Alttius erilaisille ahdistuneisuus- ja mielialahäiriöille on perinnöllistä. Ympäristö vaikuttaa siihen, kehittyykö alttiuden pohjalta psyykkistä häiriötä. Ympäristö vaikuttaa myös siihen, miten häiriö oireilee.

Ympäristötekijöistä merkittäviä ovat

  • lapsuuden aikaiset tapahtumat
  • laukaisevat tekijät

Laukaisevia tekijöitä ovat erilaiset negatiiviset kokemukset, jotka ovat tapahtuneet vähän ennen paniikkihäiriön alkua. Niitä voivat olla esimerkiksi ihmissuhderistiriidat, pitkittynyt stressi tai läheisen kuolema. Myös liiallinen kofeiinin tai alkoholin käyttö voi laukaista paniikkikohtauksen.

Ensimmäinen paniikkikohtaus voi tulla aivan yllättäen ja ilman selkeää laukaisevaa tekijää.

Ajattelutavat

Perimän ja ympäristötekijöiden lisäksi paniikkihäiriön syntyyn vaikuttaa tapa ajatella.

Paniikkikohtausten riskiä voivat lisätä

  • pyrkimys virheettömyyteen
  • tarve pysyä vahvana kaikissa tilanteissa
  • vaikeudet sietää ongelmallisia tilanteita
  • omien sisäisten tuntemusten jatkuva ja liiallinen tarkkailu
  • taipumus tulkita maailma uhkaavaksi