Skip to main content

Evankelis-luterilainen kirkko mielenterveyden tukena

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tarjoaa monenlaista apua vaikeissa elämäntilanteissa. Apu on maksutonta ja tarkoitettu kaikille. Apua saadakseen ei tarvitse olla kirkon jäsen eikä uskonnollinen.

Tällä sivulla kerrotaan evankelis-luterilaisen kirkon tarjoamista palveluista vaikeisiin elämäntilanteisiin. Evankelis-luterilainen kirkko on Suomen suurin kirkkokunta, ja se tarjoaa apua uskontokunnasta ja uskonnollisista näkemyksistä riippumatta. 

Myös muut kirkkokunnat ja uskonnolliset yhteisöt tarjoavat jäsenilleen esimerkiksi keskusteluapua vaikeissa tilanteissa. Kysy lisää omasta yhteisöstäsi.

Tukea vaikeisiin elämäntilanteisiin

Evankelis-luterilaisen kirkon kautta on mahdollista saada tukea esimerkiksi perheeseen ja parisuhteeseen liittyviin ongelmiin sekä taloudellisiin pulmiin.

Diakoniatyö

Diakoniatyö tarkoittaa vaikeuksissa olevien ihmisten auttamista. Kirkoissa työskentelevät diakoniatyöntekijät auttavat ihmisiä, joiden elämäntilanne on vaikea. Myös papit ja perhetyöntekijät tarjoavat tukeaan.

Diakoniatyöntekijät tarjoavat tukeaan kansalaisille suoraan. He työskentelevät myös yhteistyössä muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä eri järjestöjen kanssa.

Kirkon työntekijöiden kanssa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia.

Alueellisesti toiminnassa on paljon vaihtelua. Tietoa oman alueesi toiminnasta löydät paikallisen evankelisluterilaisen seurakunnan verkkosivuilta.

Muista

Evankelis-luterilaisen kirkon apu on maksutonta ja tarkoitettu kaikille. Apua saadakseen ei tarvitse olla kirkon jäsen tai uskonnollinen. Keskustelut ovat luottamuksellisia.

Keskusteluapua

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tarjoaa valtakunnallista apua puhelimitse ja chat-palveluna.

Esimerkkejä evankelis-luterilaisen kirkon tarjoamasta tuesta

Yksinäisyys ja syrjäytyminen

Kirkko pyrkii lievittämään toimillaan yhteiskunnallisesti merkittäviä ongelmia, kuten yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. 

Yksinäisyyttä ja syrjäytymistä pyritään helpottamaan elämäntilanteen hankaluuksissa auttamisen lisäksi myös toiminnalla. Kirkko tarjoaa esimerkiksi vertaisryhmiä, lähimmäistyötä ja kotikäyntityötä.

Suru ja menetykset

Kirkon työntekijöiltä saa tukea henkilökohtaisiin elämänkriiseihin, kuten läheisen menetyksen tai sairastumisen aiheuttamaan suruun.

Apua on tarjolla lapsille, nuorille ja aikuisille. Kirkko antaa keskusteluapua ja järjestää erilaisia ryhmiä, kuten läheisensä menettäneille suunnattuja sururyhmiä.

Seurakunnat tekevät kuntien kanssa kiinteää yhteistyötä kriisityössä. Kirkon työntekijät voivat tulla mukaan debriefing-tapaamiseen eli kriisin jälkipuintiin ja auttaa kriisiterapian järjestämisessä.

Perheneuvonta ihmissuhdeongelmiin

Kirkon perheneuvonnan tavoite on tukea erilaisissa ihmissuhdeongelmissa. Perheneuvonnassa voi keskustella parisuhteen ja perheen vaikeuksista tai omista haasteista. 

Perheneuvontaan voi ottaa yhteyttä yksin, parina tai perheenä. Perheneuvontaan saa yhteyden evankelis-luterilaisen kirkon verkkosivuilta.

Mielenterveys- ja päihdeongelmat

Mielenterveys- ja päihdeongelmissa voi hakea apua kirkon työntekijöiltä. Seurakunnat tarjoavat esimerkiksi keskusteluapua, ryhmätapaamisia, tekemistä ja vertaistukea.

Kirkon työntekijöitä voi pyytää mukaan myös muun tahon järjestämään hoitoon. He voivat esimerkiksi osallistua verkostotyöhön tai vierailla sairaalassa, vankilassa tai muussa laitoksessa.

Huolet taloudessa tai arjessa selviytymisessä

Kirkon työntekijät pyrkivät auttamaan myös arjen huolissa keskustellen, ohjaten ja konkreettisilla avustuksilla.

Apu voi olla keskustelua huolista ja niiden syiden selvittämistä. Kirkon työntekijältä voi pyytää ohjausta ja neuvontaa tai esimerkiksi apua virastossa asioimisessa tai lomakkeiden täyttämisessä. 

Seurakunnilla on myös mahdollisuus antaa jonkin verran ruoka-apua tai vaatelahjoituksia. Apu kuuluu kaikille eikä kirkon jäsenyydellä tai uskontokunnalla ole merkitystä.

Kirkko ehkäisee erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymistä auttamalla heitä taloudellisesti Tukikummit-säätiön varoin. Näitä varoja voi hakea harrastusten tai oppimateriaalien kuluihin.

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia. 

Nettiterapiat

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös